Just a little bit magic

Kävin hetki sitten katsomassa elokuvan, Cinderellan. Tarina äiti- ja sisarpuolten orjuuttamasta tytöstä, joka lopulta saa prinssinsä, on varmasti kaikille tuttu, joten juonesta ei tarvinne sen enempää kertoa. Kävelin elokuvateatterilta kotiin hölmö hymy huulillani (offtopic, miten hymyily muuten voi edes olla hölmöä?) silmäkulmat ehkä hieman kimaltaen. Tällainen minä olen, liikutun ennalta arvattavista, onnellisista lopuista. Ja siitä, kun elokuvan päähahmo jutustelee hiirille, ainoille ystävilleen.

Tuntui siltä, kuin siellä pienen salin penkillä istuessani olisin taas tajunnut jotain olennaista. En tiedä, mitä ne kymmenkunta muuta katsojaa olivat mieltä, mutta minusta tässä ei ollut kyse asioista, jotka tapahtuvat vain saduissa. Minusta tässä oli kyse siitä, että kun pysyy rehellisenä itselleen, ja sille mitä on sisimmässään olosuhteista huolimatta, hyviä asioita alkaa tapahtua. Kun heikkonakin hetkenä muistaa, mikä on tärkeää. Sillä silloin kun on aito, muutkin huomaavat sen.

Kaikki on mahdollista, kun on rohkeutta ja lempeyttä. Ja hieman taikaa, kuten elokuvan lopuksikin todettiin.