Pipo ja kaulaliina

DSC01945.JPG

Arjen ajatuksia -jutussani mainitsin neuloneeni pipon ja olevani parhaillani neulomassa loppuun jo ajat sitten aloitettua kaulaliinaa. Kaulaliinan sain muutama päivä sitten vihdoin valmiiksi ja käyttöön otin sen ensimmäistä kertaa maanantaina.

DSC01946.JPG

Minulla ja ystävälläni Reetalla on tapana käydä silloin tällöin kuvailemassa. Maanantaina päädyimme läheiseen metsikköön etsimään sopivia kuvauspaikkoja, ja siinä samalla tulivat sitten nämä tekeleenikin ikuistettua. Yleensä otamme myös muutaman hassunhauskan yhteiskuvan ajastimen avulla. Tällä kertaa taiteillessamme yhteiskuvia joku vanha herra sattui kulkemaan ohi ja huikkasi meille, että ”Hyvin menee!”. Hauskaa oli ainakin.

Aloin neulomaan jo toista pipoa, tällä kertaa jämälangoista. Virhe. Uskoin langan ehkä riittävän, mutta eihän se riitäkään. Ajattelin, että no saahan sitä varmaan kaupasta lisää. Mutta sitä vihreää ei olekaan enää värikartoissa mukana eikä sitä saa enää mistään. Siinäkin siis asia, jota olisin voinut etukäteen miettiä. Elättelen toivetta, että jonkun kaupan alelaari pelastaisi tilanteeni, mutta koska en oikein usko siihen, minulla on myös suunnitelma B. Aloitin pipon jo muutenkin toisella värillä, joten puran tuota vihreää hieman ja teen piposta raidallisen. Tuo toinen väri kun on onnekseni vielä tuotannossa. Se on sitten eri asia, miltä lopputulos tulee näyttämään!

Onneksi minulla oli tuota kaulaliinaa varten tarpeeksi lankaa hankittuna, nythän sitäkään ei saa enää mistään.

Tarinan opetus: mieti, ennen kuin teet. Tai jos teet ennen kuin mietit ja pieleen menee, älä ota sitä liian vakavasti. 😉

Kauneus DIY

Auringon kultaama

IMG_3401.JPG

IMG_3395.JPG

IMG_3398.JPG

IMG_3405.JPG

IMG_3412.JPG

IMG_3414.JPG

IMG_3415.JPG

IMG_3417.JPG

IMG_3427.JPG

Vietin tällä viikolla muutaman päivän vanhassa kotikaupungissani. Yhtenä iltana halusin lähteä kävelylenkille auringonlaskun aikaan. Näinä aikoina on vaikea päättää, kumpi on kauniimpaa: aamun huurteiset kasvit vai illan lämpimän värinen maisema.

Puheenaiheet Ajattelin tänään