Lapsena olin sitä mieltä, että mustat viinimarjat ovat pahoja. Kummasti sitä makuaisti ja mieltymykset muuttuvatkin, sillä nyt ne ovat yksiä lempimarjojani. Punaiset ja valkoisetkin ovat toki hyviä. Marjoja syödessä on helppo noudattaa ohjetta, että tulisi syödä paljon värejä! Senkun siirtyy puskalta toiselle. Odotankin jo pääseväni isovanhempieni karviaispensaille viikonloppuna.
Aiemmin minulla oli monia lempilaulajia ja -yhtyeitä. Melkein aina olisi ollut kaupan hyllyllä jokin cd-levy, jonka olisin halunnut. Muutaman viime vuoden olen kuitenkin ollut tilanteessa, että juurikaan uusia levyjä ei ole tullut ostettua. Kuuntelemani musiikki on ollut niin hajanaista, kappale sieltä toinen täältä, että sellaista kokoelmalevyäkään tuskin olisi löytynyt. Monesti en kuuntele musiikkia päiväkausiin, edes radiota. Pidän hiljaisuudesta paljon, siitä kun kuulee omat ajatuksensa. Joskus olisi kuitenkin mukava kuunnella jonkun toisen ajatuksia biisien kautta ja uppoutua muutaman minuutin mielikuvitusmatkalle.
Olen aina tiennyt, että Johanna Kurkelalla on kaunis ääni ja mukavia kappaleitakin, niihin sen tarkemmin kuitenkaan tutustumatta. Noin kuukausi sitten ostin Sudenmorsian -albumin, kenties ehkä hetken mielijohteesta, mikä ei ole ostopäätökselle kovin hyvä peruste. Mutta kuinka paljon tunteita ne kappaleet herättivätkään jo ensimmäisellä kuuntelukerralla! Niin herkkää ja kaunista, jotain sellaista mitä olen kaivannutkin. Kurkelan ääni sekä kappaleiden sanat ja tunnelma saavat ainakin minut haaveilemaan paljain varpain sammalmetsässä kävelystä, sateenkaarella tanssimisesta ja hetkeen pysähtymisestä.
On ihanaa löytää vihdoinkin musiikkia, jota haluan kuunnella enemmänkin.
