Täytyihän niitä sitten kokeilla

img_0253.jpg

Siis niitä banaanipannareita. Täytyy myöntää, että ovat jokaisen kehunsa ansainneet. Helppoa ja yksinkertaista. Miten kahdesta munasta ja yhdestä banaanista voikaan tulla niin hyvää! Omiini laitoin muutama päivä sitten myös hieman vaniljajauhetta, seuraaviin voisi kokeilla ceyloninkanelia tai kardemummaa.

img_0254.jpg

Banaanin makeudesta johtuen lisukkeeksi riittivät pelkät marjat. Paistamiseen käytin kylmäpuristettua neitsytkookosöljyä.

img_0259.jpg

Näitä teen varmasti toistekin!

Koti Ruoka ja juoma DIY

Keväthuomioita

img_0262.jpg

Vaikka elämä muuten junnaisi paikoillaan, luonto kulkee eteenpäin. Tänä vuonna ehkä hieman hitaammin, mutta kuitenkin.

img_0286.jpg

Leskenlehtiäkin jo saattaa siellä täällä nähdä.

img_0284.jpg

img_0276.jpg

dscf1461.jpg

dscf1470_-_kopio.jpg

Sorsat nukkumassa. Osaisipa itsekin ottaa näin rennosti.

dscf1473_-_kopio.jpg

dscf1476_-_kopio.jpg

Leskenlehtien lisäksi kevään ensimmäinen nokikana on bongattu. Tämän lajin nimi jäi mieleen peruskoulun biologian tunnilta, koska minusta se oli niin hassun näköinen. Tuollainen musta pallo valkoisella nokalla. Lisäksi yläasteella yhtenä vuonna opettaja laittoi keväällä oppilaat pari kerrallaan bongaamaan lintuja. Piti merkitä, mitä lajeja oli nähnyt ja kuinka monta mitäkin. Näitäkin silloin jonkun verran taisi uiskennella. Tietysti silloin parasta oli, kun sai luvan kanssa olla pois tunnilta 😉

Hyvinvointi Mieli