Joskus leikin kameralla

IMG_4820.JPG

IMG_4968.JPG

IMG_5058.JPG

IMG_5079.JPG

Valokuvaus on siitä hauska harrastus, että aina oppii jotain uutta, vaikka sitten vähän vahingossa. Olin joskus lukenut tästä zoomaustekniikasta kuitenkaan koskaan kokeilematta, kunnes eräs kaunis päivä sitten kokeilin. Ja lopputuloksena oli tämän postauksen ensimmäinen kuva. Ja sitten pitikin leikkiä vähän lisää. Tällaiset epäterävät ja vähän hassut kuvat ovat ihan hauskaa vaihtelua mahdollisimman terävien ja selkeiden kuvien metsästämiselle. Mielestäni valokuvauksessa onkin parasta se, että voi kokeilla kaikkea mahdollista.

Kuvien lyhyt resepti: valitse niin pitkä suljinaika, että ehdit tasaisella nopeudella zoomata koko valotuksen ajan. Jalusta auttaisi juovia pysymään suorempina, mutta sellaista en itsekään vielä omista. Kannattaa kokeilla eripituisia suljinaikoja ja zoomausnopeuksia. Voit kokeilla zoomata kumpaan suuntaan tahansa, lopputulokset nimittäin näyttävät hieman erilaisilta.

Kaupungin kattojen yllä pimeällä otettu kuva näyttäisi aika upealta tällä tekniikalla!

Puheenaiheet Höpsöä

Sarvikuonokoukussa

IMG_4906.JPG

Nenäkannu. Jo sana kuulosti minusta joulukuun alussa sellaiselta, että ei tehnyt kovasti mieli tehdä lähempää tuttavuutta kyseisen tuotteen kanssa. Ostin sen kuitenkin, sillä olin kuullut siitä hyviä kokemuksia, mutta meniköhän siinä kaksi vai kolme kuukautta, ennenkuin rohkenin kokeilla. Aluksi en meinannut ymmärtää, kuinka kannua pitäisi käyttää, mutta kun löysin oikean kulman niin pään kuin kannunkin asennolle niin johan alkoi virrata. Ensimmäinen ja toinen käyttökerta eivät tainneet olla kovin miellyttäviä, mutta puhdistava vaikutus tuntui siitä huolimatta, joten jatkoin yhdestä kahteen kertaan päivässä. Liekö sattumaa vai ei, sillä alkava flunssakaan ei ottanut sen suuremmin tulta alleen käytön aloituksen jälkeen.

Vaikka minulla ei tuon jälkeen ole flunssaa ollutkaan, olen silti käyttänyt sarvikuonoa, sillä minulla on pienestä pitäen ollut enemmän ja vähemmän näin nätisti sanottuna tukkoisuusongelmia. On ihanaa, kun hengitys kulkee vapaammin. Ja nyt katu- ja siitepölyaikana huuhtelu puhdistaa nenää muutenkin.

Suosittelen tätä suolavesihuuhtelua ehdottomasti kaikille. Se ei oikeasti ole niin inhottavaa miltä näyttää ja kuulostaa. Kauniiden kuvien nimissä en kuitenkaan ottanut nenäkannu-in-action-kuvaa, siitä huolehtii tuotteen pakkaus ihan tarpeeksi informatiivisesti.

Hyvinvointi Terveys