Olleellisuuksien äärellä

IMG_2998.JPG

Huhu kiersi, että nyt näkyisi paikkakunnalla revontulia. Hieman skeptisenä lähdin ulos enkä ottanut edes kameraa mukaan, enhän ollut koskaan nähnyt niitä ja ajattelin, että tuskinpa niitä nytkään näkisin. Pettyneenä palasinkin kotikadulle, kunnes katsoin ylöspäin ja mietin, että hetkinen, tuossako niitä nyt on. Todella haaleita, ja ajattelin, että silmäni varmaankin valehtelevat. Mutta mitä silmät eivät näe, sen sydän ymmärtää. Jäin hetkeksi katselemaan, ja sitten siirryin parvekkeellemme.

Ensimmäinen ajatus oli, että nyt olisi käyttöä jalustalle. Kameran säädöistäkään ei ollut juuri hajua, mutta ajattelin, että kokeillaan nyt kuitenkin. Olinhan kuullut ja nähnyt, että kamera näkee värit paremmin, ja halusin nähdä, minkä värisiä nämä elämäni ensimmäiset tulet oikeasti olivat. Jotta voisin muistaa paremmin. Kauniin vihreitä. Otin muutaman ruudun ja jäin istumaan kylmälle parveketuolille, ja vain katsoin. Siinä taisi kulua tunti ainakin. Tunsin olevani jonkin ihmeellisen äärellä ja huomasin, että osaan taas nauttia hiljaisuudesta. Vähän aikaa sitten olin niin ahdistunut omista ajatuksistani, että tarvitsin taustaääntä koko ajan, mikä ei ole minulle yleensä ollenkaan tavallista. Toisaalta nyt saatoin vain olla ajattelematta mitään, mikä sekin oli piristävää vaihtelua.

Tekisi mieli kiittää ja halata aurinkoa, ellei se olisi niin kuuma ja kaukana.

 

Puheenaiheet Syvällistä

Täyttävä avokadosalaatti

IMG_2225.JPG

Kuulin tästä avokadosalaatin reseptistä äidiltäni, joka oli ilmeisesti bongannut sen jostakin lehdestä (tosin ei muistanut mistä). Tämä on niitä reseptejä, joista voidaan sanoa, että yksinkertaista, helppoa ja hyvää. Tässä ne raaka-aineet sitten ovatkin:

IMG_2218.JPG

Eli oman mieltymyksen mukainen määrä avokadoa, raejuustoa, tilliä ja limeä. Ehkä hivenen pippuria ja suolaa! Reseptiä on myös helppo muokata erilaiseksi, esimerkiksi tänään minulla ei ollut tilliä ollenkaan, vaan laitoin tuoretta paprikaa ja jotakin kuivattua kasvismausteseosta. Mutta mitä tahansa ainesosia laitattekin, älkää unohtako limeä, sillä se on koko jutun juoni.

Koti Ruoka ja juoma