Olen sellainen ihminen, jonka tekisi monesti mieli kokeilla kaikkea uutta. Vaikka jotakin harrastusta, reseptiä, mitä vaan käsillä tekemistä. Kuitenkin monet ideat jäävät vain ajatuksen tasolle, koska ajattelen, etten kuitenkaan osaa. Vaikka en ole edes yrittänyt, enkä siten tiedä, osaisinko kuitenkin. Tai oikeastaan paremminkin voisi kysyä, oppisinko. Niinhän sitä sanotaan, ettei kukaan ole seppä syntyessään.

Tänään minulle sitten tarjoutui mahdollisuus tarttua sahaan. Minä ja saha kohtasimme luultavasti viimeksi ala-asteen puukäsityötunnilla, ja silloinkin taisin sahailla enimmäkseen vinoon. Ensimmäinen ajatus oli tietysti, että olisipa kiva kokeilla, mutta enhän minä nyt tuohon pysty. Taisi siinä mennä tunti jos toinenkin, ennen kuin päätin, että nyt kyllä kokeilen, eihän se niin vaikeaa voi olla. Laitoin vielä suojalasit päähän, etten vahingossa sahaisi itseäni silmään -tällä kokemusmäärällä en olisi ihmetellyt, vaikka niin olisi oikeasti käynytkin ;). Ja kuinkas sitten kävikään? Kun vauhtiin pääsin, niin dominopala-pino alkoi kasvaa hyvää vauhtia.

Sahaamisen ja hiekkapaperilla hionnan jälkeen piti tarttua vielä aivan uuteen työkaluun, kolviin, jolla sain poltettua paloihin pisteitä kuvaavat rinkulat. Ihan täydellisestihän se ei ensikertalaiselta onnistunut, mutta tuli ainakin persoonallisen näköinen peli!

Nyt seuraa tietysti se ”mitä tästä opimme” -osuus. Jos jokin vähänkin kiinnostaa, niin kannattaa kokeilla! Elämään saa uutta sisältöä, kun välillä poistuu mukavuusalueeltaan. Se tekee hyvää myös mielelle. Lopputuloksella ei sinänsä ole niin väliä, kun tekeminen itsessään on mukavaa.

Kun palat olivat valmiit, ajattelin: olipas hauskaa, ja ihan ite tein!