Kuvailemassa

IMG_1466.JPG

IMG_1478.JPG

IMG_1492.JPG

IMG_1503.JPG

IMG_1504 – Kopio.JPG

IMG_1508.JPG

Tänään oli sen verran lämmin päivä, että tarkenin lähteä pitkästä aikaa ulos kuvailemaan. Olen harjoitellut järkkärini käyttöä tähän mennessä enimmäkseen sisällä, ja siksi esimerkiksi valotusaikojen säätämisessä olikin taas enemmän pohdittavaa ja kokeiltavaa. Onneksi kasveilla ei ole kiire mihinkään (paitsi joillakin tuulen mukaan tanssivilla)! Noita jääpisaroita olisin voinut jäädä kuvailemaan pidemmäksikin aikaa. Niistä tulikin lopulta päivän suosikkikuvia.

Puheenaiheet Ajattelin tänään

Virkattu vaasi

IMG_1432.JPG

Muutama viikko sitten nappasin kirjaston pikalaina-hyllystä Molla Millsin Virkkurin. Koska sain pitää kirjaa vain viikon ajan, ajattelin kokeilla jotakin nopeaa ohjetta. Päädyin virkkaamaan tuollaisen hauskan muotoisen korin, joka oli muistaakseni nimetty vaasiksi. Korin sisälle piilotin jongleerauspallot ja -pussit.

Virkkuri on todella selkeä kirja, jonka ohjeita noudattamalla kaikki varmasti onnistuvat. Jos virkkaus tai sen opettelu kiinnostaa, suosittelen ehdottomasti tarttumaan tähän valoisaan kirjaan.

Koti Sisustus DIY