Kauneimmat joululaulut

Nyt kun Jouluradiokin jo aloitti toimintansa, voi kai jo alkaa kuunnella joululauluja? Tosin kuuntelin niitä salaa jo marraskuussa, älkäähän kertoko kenellekään! Varmasti melkein meillä kaikilla on omat joululaulusuosikkimme, jotka haluamme kuulla joka joulu vuodesta toiseen. Päädyinkin miettimään, mitkä kappaleet ovat olleet itsestäni kauneimpia tai muulla tavalla sykähdyttävimpiä.
Carolan Himlen i min famn on uusimpia lemppareitani. Kuulin sen suomenkielisen version Taivas sylissäni ensimmäistä kertaa muutama vuosi sitten ollessani kuuntelemassa kauneimpia joululauluja kirkossa. Kaunis melodia jäi mieleeni.
Ikisuosikkeihini taas kuuluu Varpunen jouluaamuna, kuten varmasti monella muullakin.
Myös Sydämeeni joulun teen ja Tulkoon joulu ovat mielestäni kauniita.
http://youtu.be/WRCOd2NgOws http://youtu.be/ZL5hBrtuaH8
Sylvian joululaulussa taas on jotain kaihoisan kiehtovaa.
Lumiukko-piirretystä tuttu Walking in the air, Avaruus on aina yhtä lumoava.
Jostain syystä suosikeiksini on valikoitunut tällaisia herkempiä kappaleita, eikä niinkään tonttumeininkiä, vaikka sekin kuuluu silloin tällöin asiaan. Tästä huolimatta en kuitenkaan osaa päättää, kuunnellako Jouluradiosta Xmas, Rouhea joulu vai Kauneimmat Joululaulut -kanavaa. Vai sittenkin jotakin niistä kolmesta muusta? No, onneksi kanavaa voi sujuvasti vaihdella!



