Maanantai.

Istun meidän ruokapöydän ääressä ja mietin, että milloin saisin otettua itseäni niskasta kiinni. Oikeasti ja rehellisesti. 

Haaveilen paljon ja lähes aina liikaa. Juttu lähtee niin sanotusti laukalle. 

Olen kuullut myös kehoituksen laskeutua alas pilvilinnoista- useammin, kuin kerran. 

Itse pidän siitä piirteestä. Olen aina haaveilemassa jostaki, ne pitävät tietyn tuntuista jännitystä yllä. Sellaista jännitystä, kun ei vielä tiedä tulevasta. 

Mutta mistä mä sitten haaveilen? Miksi hoen niskasta kiinni ottamisesta? 

Haluaisin olla Momondon ambassador. Haluaisin matkustaa niin suomessa, kuin ulkomaillakin. Kertoa matkavinkkejä ja jakaa upeita elämyskuvia. Onko tämä ollut mahdollista, kun Momondo on näitä valinnut. Omalla kohdallani ei. En ole täyttänyt kriteerejä. En tosin koskaan ole sinne edes hakenut. Joskus toivottavasti haen. 

Haluaisin tuoda itseäni enemmän näkyville. Olisi unelma tehdä töitä blogin kautta. Tehdä eri yrityksille markkinointia, luoda sisältöä ja tietysti kuvata. Haluaisin olla luomassa hyvän mielen sosiaalista mediaa. 

Haluaisin työllistää itse itseni, tehdä juuri sitä mitä rakastan. Sitä, mikä saisi aamulla nousemaan ylös ennen herätyskelloa. 

Tämän lauseen jälkeen mulla oli muutaman sekunnin hetki, jolloin vain tuijotin läppärini näyttöä. Se on oikeasti juuri sitä, mitä haluan ja oli hassua kirjoittaa nuo sanat ylös. Ainahan ne ovat olleet olemassa, nyt vain konkretisoituivat näytöllä. 

Huvittavaa. 

Huvittavaa on myös se, että Minä haluan-ajatus on vahvistunut kesän aikana ja sen jälkeen. On ollut osittain pelottavaa huomata tämä. 

Haaveilu tietyllä tavalla ei toimi luonteeni kanssa yhteen, ei sitten millään. Olen niitä ihmisiä, jotka haluavat asioiden tapahtuvan heti. Tarkennetaan vielä, että asiat olisivat jo tapahtuneet silloin, kun päätän ne haluta. Uskokaa, tämän luonteenpiirteen kanssa ei ole helppoa elää. Lisätään siihen vielä hieman perfektionismia ja muutoksenvastaisuutta. Suhteellisen helppo paketti pitää kasassa.

Olen brutaalin rehellinen siitä millainen olen ja helposti siitä saa kuvan, että aliarvioin itseäni. En tee niin, olen vain rehellinen ja myöntäminen helpottaa jatkossa omien juttujeni eteenpäin viemistä. 

Nauran todella kovaa ja paljon. Omaan myös taidon saada ihmiset tuntemaan itsensä tervetulleiksi. 

Haaveista mulla on aina olemassa lista. Ei ehkä konkreettisesti kirjoitettuna, mutta saatavilla kuitenkin. Se muuttuu aivan varmasti tai ehkä tarkemmin sanottuna, se muuttaa muotoaan. Tiedän sen jo nyt. 

Ja se on ihan okei. 

Mennään sitä kohti. 

Reilun kahden viikon päästä pääsen yliviivaamaan listalta kohdan: Mene syksyllä Lappiin. 

Minä menen ja otan kameran mukaan.

Ja Pekan myös. 

– Anna