Ladataan...

Nukuin toissayönä 11 tuntia, blogikommentit ovat vastaamatta (anteeksi!) ja en voi enää parhaallakaan tahdolla kutsua itseäni joogiksi, aika ei vain juuri nyt riitä. Tai eihän se ole kiinni ajasta, vaan priorisoinnista, kuten Leonardo DiCaprio sanoo eräässä Pinterest-viisaudessa (en ota vastuuta siitä, onko Leo oikeasti sanonut näin). Ja näinhän se on: aikaa löytyy sille, mitä pitää tärkeänä. Just nyt jooga ei valitettavasti sitä elämässäni ole. 

Töitä on jäljellä 10 päivää. Sain starttirahan! En edelleenkään ole päättänyt, ottaisinko kirjanpitäjän vai laskutuspalvelun. Jälkimmäinen on kalliimpi, mutta kirjanpitäjä tarkoittaa, että joudun itse hoitamaan veroasiat. Niin ja sitten on yel-vakuutus. Jippii. En ole maailman paras hoitamaan tätä byrokratiaa, tai ainakin lykkään sitä viimeiseen asti. 

Tuntuu, että pitäisi saada maailma valmiiksi kahdessa viikossa. Sen jälkeisestä elämästä en sitten tiedäkään kauheasti. Olen suunnitellut joogaavani ja aloittavani jälleen juoksemisen, kirjoittavani kaikkea mielenkiintoista ja juovani pelkästään hyvää kahvia. Mutta sitä ennen on tosiaan vähän tehtävää.

Kiitos kaikille edellisen postauksen hiusväriä Instassa kommentoineille. Teitä on paljon ja olette puhuneet! Kupari tulee. Varasin ajan kasvivärjäykseen. Näette tuloksen sitten.

Nyt lähden koirien kanssa ulos ja sitten syön tätä risottoa, jonka tein eilen. Ihanaa sunnuntaita, murmelit! Tässä vielä ohje:

 

Vegaaninen herkkusienirisotto (3 annosta)

4 valkosipulin kynttä

1 sipuli

3 dl risottoriisiä

oliiviöljyä

kasvislientä (ehkä noin litra tai vähän vähemmän, olen melko suurpiirteinen näissä)

1 dl valkoviiniä

1 dl kaurakermaa

tuoretta timjamia

mustapippuria

herkkusieniä

 

Silppua sipulit. Kuullota niitä runsaassa oliiviöljyssä kattilassa. Lisää riisi. Ala lisätä nestettä desi kerrallaan vähitellen niin, että annat sen aina imeytyä riisiin ennen kuin lisäät sitä. Aloita kasvisliemestä ja lisää loppuvaiheessa viini ja kerma. Viipaloi ja paista herkkusienet samalla, kun riisi valmistuu. Lisää lopuksi joukkoon sienet, timjamia ja mustapippuria. 

Ladataan...

Kuuntelin kesälomalla Kimmo Takasen Tunne lukkosi -kirjan. Ahmaisin koko 10-tuntisen opuksen kahdessa päivässä, eikä mikään kirja ole aikoihin vaikuttanut minuun yhtä vahvasti. Kuvittelisin, että tältä terapia voi tuntua. Lohduttavalta, oivalluksilta. 

Kirjan mukaan lapsuudessa syntyneet tunnelukot vaikuttavat yhä edelleen siihen, miten nyt, aikuisena toimii ja tuntee. Ne ovat haitallisia, tekevät  onnettomaksi ja saavat meidät sabotoimaan elämäämme. 

Suhtauduin kirjaan alkuun skeptisesti, sillä olin tehnyt tunnelukko-testin joskus aiemminkin. Silloin en tykännyt siitä lainkaan. Syy: testin mukaan minulla on vaikka kuinka paljon lukkoja. Pyh, ajattelin silloin, ei mulla mitään lukkoja ole. 

Eipä.

Nyt tein testin uudelleen, ja edelleen niitä lukkoja ilmaantui. Niitä taitaa olla kaikilla, joten mitäpä niitä kieltämään. Tärkeintä on tiedostaa ne, jotta ne eivät hallitse elämää. Sama pätee oikeastaan elämään ylipäätään: jotta voisi muuttua ja muuttaa siten elämäänsä, on ensin ymmärrettävä, miksi toimii kuten toimii.

Kiinnostuin henkisestä kasvusta muutama vuosi sitten, kun olin vähän onneton, vaikka minulla oli tavallaan kaikki. Silloin tajusin, että olin ripustanut onneni kaikkeen ulkoiseen ja muiden ihmisten varaan, enkä tiennyt, mitä itse tahdoin. Yritin miellyttää muita, mutten osannut miellyttää itseäni. Päätin ottaa selvää, miten onnelliseksi tullaan. Tahdoin löytää seesteisen onnellisen tilan, jota en kokenut, vaikka kaikki kulissit olivat hyvin pystyssä.

Näiden vuosien myötä jokin on alkanut oikeasti muuttua, vaikkakin aika hitaasti. Vaan ei se haittaa, matkallahan täällä ollaan. Olen lopulta esimerkiksi alkanut uskoa, ettei arvoni riipu saavutuksistani, eikä minun tarvitse olla täydellinen ja suorittaa koko ajan ja että onnella on aika vähän tekemistä hienojen asujen ja asuntojen kanssa (vaikka olenkin esteetikko). Olen jopa alkanut puhua tunteistani, ainakin välillä. Tämän seurauksena minun on usein helpompi olla. Joudun toki edelleen toisinaan huonojen tunteiden valtaan, mutta yleensä silloinkin ymmärrän, mistä ne tulevat – tai vähintään sen, että ne tulevat jostain, joka on minussa. En siis vain koe epämääräistä pahaa oloa, kuten nuorempana. Kun ymmärtää tunteitaan, niitä on helpompi käsitellä. 

Silloin, kun olen huonon tunteen vallassa, ajattelen ja käyttäydyn usein hyvin lapsellisesti. Juuri siitä tunnelukoissa on kysymys. Ne vievät meidät takaisin lapsuuteen, ne saavat meidät toimimaan niin kuin silloin toimimme selvityäksemme. Mökötämme, pakenemme, vetäydymme, hyökkäämme, saamme raivokohtauksia, juoruamme selän takana, annamme muiden talloa, uhriudumme. Emme pysty parempaan, vaikka ymmärrämme toimintamme järjettömyyden. Kuulostaako kypsältä ja järkevältä toiminnalta? Aivan. 

Tunnelukot saavat pasmamme sekaisin. Ne saavat meidät toimimaan tavalla, joka on meille itsellemme vahingollinen. Siksi niitä kannattaa yrittää avata. 

Tämän kirjan kuunneltuani ymmärrän omia tunteitani ja toimintaani ihan uudella tavalla. Se on sekä raskasta että helpottavaa. Lisäksi kirja auttaa ymmärtämään muita ihmisiä. Suosittelen ihan kaikille,

sillä jos mieli voi huonosti,

mikään ulkoinen ei riitä tekemään onnelliseksi. 

 

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

 

Ladataan...

Alan aina syksyisin harkita hiusten värjäystä. Auringon haalistama oma väri näyttää kulahtaneelta eikä oikein minkään väriseltä. Olen katsellut vanhoja insta-kuvia ja haaveillut punertavasta sävystä.

Minulla on omasta takaa punapigmenttiä, ja värjäsin hiuksia pitkään erilaisilla punaruskean sävyillä. Jossain vaiheessa punainen jäi pois, ja siirryin tummanruskeaan. Vähän myöhemmin sitten lopetin värjäyksen kokonaan, koska sain reaktion hiusväristä, ja tummaksi värjätty tukka näytti mielestäni liian tehdyltä.

Entisaikaan olin usein punatukkainen. 

Nyt kuitenkin haikailen juurilleni, eli punaruskean pariin. Oikein valittu hiusten väri kun korostaa ihoa ja silmiä, ja juuri nyt tuntuu, että oma väri on vähän turhan vaisu. Yli kahden vuoden värjäämättömyyden jälkeen en kuitenkaan ole syöksymässä suin päin väripurkille, vaan pohdiskelen tätä rauhassa. Siksi kokeilin KMS:n Stylecolor -suihketta, jonka sain testiin. Suihkeita on eri värisiä, minulla on käytössä kupari. Väri suihkutetaan kuiviin hiuksiin, ja se lähtee pois seuraavassa sampoopesussa. 

Tuota. Ensinnäkin ihastukseni punaiseen vain vahvistuu tämän kokeilun myötä. Toisekseen: jos haluat pöyheän seksitukan, niin tämä suihke on sinulle. Se todellakin antaa rakennetta. Melkein huvitti aamulla, miten tuuhealta tukkani näyttää. Minulla on toki aika paljon hiusta, mutta usein tukka vain roikkuu latteana. En näes ole mikään maailman ahkerin hiustenlaittaja (lue: välillä jaksan harjata). 

Oma väri nyt. Ja tällaiselta tukkani näyttää tosi usein: valuu päätä myöten. 

Nyt sitten mietin, että pitäisikö tehdä vähän pysyvämpi värikokeilu. Synteettiselle väripurkille en tahdo, joten etsinkin nyt hyvää kasviväriä. Onko teillä kokemusta kasviväreistä tai niitä käyttävistä kampaamoista? Sekä kotivärjäys että kampaamoväri kiinnostavat. 

Mitäs muuten pidätte väristä? Omasta mielestäni saisi olla vielä asteen pari tummempi, kuten noissa vanhoissa kuvissa, mutta muuten aika ihana. 

Tuote saatu testiin, kiitos! <3

BLOGLOVINFACEBOOKINSTAGRAM

Pages