Materiasta, menestyksestä ja onnellisuudesta

Olen miettinyt lähiaikoina paljon materian, menestyksen, työmäärän ja onnellisuuden suhdetta eli oikeastaan sitä, kuinka paljon rahaa ja materiaa tarvitaan onnelliseen elämään ja miten niiden hankkimiseen käytetty aika vaikuttaa onnellisuuteen. Olenko onnellisempi, jos omistan 15 neuletta kymmenen sijaan, saan kattooni designvalaisimen tai vaikka isomman asunnon?

Epäilen suuresti.

Oikeastaan olen tämän talven aikana tullut enemmän siihen tulokseen, että minun olisi syytä hankkiutua tavarasta eroon, ei haalia sitä lisää. Kaapissani roikkuu kauniita vaatteita, joille ei ole käyttöä kovinkaan usein. Teen töitä pääosin kotoa, enkä tapaa koko ajan samoja ihmisiä, joten voin aivan hyvin käyttää lähes joka päivä samoja lempivaatteita – ja niin olen tehnytkin, koko talven.

Samalla olen huomannut, että saan stressiä materiasta.

  • Vaatehuoneeni lattialla makaa säkeittäin kauneustoimittaja-aikoinani testiin saamaani kosmetiikkaa, jota en ehdi käyttää.
  • Ajatuskin varastoni siivoamisesta ahdistaa, sillä en tiedä, mitä tekisin kaikelle rojulle, mitä siellä on.
  • Ostin uuden neuleen, jota en ole käyttänyt juurikaan, koska a) teen töitä kotoa b) käytän koko ajan lempivaatteitani, eikä tuo neule taida olla sellainen. Nyt tunnen ostoksestani huonoa omatuntoa.

Mitä, jos en olisi ostanut sitä neuletta tai sitä yhtä takkia, joka on myös jäänyt vähälle käytölle? Tai mitään niistä ihan kivoista vaatteista, joita kaapissani roikkuu, joita en koskaan käytä?

Ainakin olisin säästänyt rahaa.

Jos taas ylipäätään ostelisin mielijohteesta vähemmän vaatteita tai muita kalliita turhuuksia, mitä siitä seuraisi?

Siitä seuraisi, että tarvitsisin vähemmän rahaa.

Entä sen seuraus sitten?

Minun tarvitsisi tehdä vähemmän töitä. 

OU JEE.

Älä käsitä väärin: rakastan työtäni – silloin, kun minulla on siihen aikaa ja ehdin keskittyä siihen täysillä.

Silloin, kun kalenteri on tupaten täynnä, enkä ehdi keskittyä niin hyvin kuin tahtoisin – silloin en aina rakasta työtäni. Silloin se saattaa stressata minua, alan nukkua huonosti, päätäni särkee, luovuuteni menee jumiin ja kaikki tuntuu pakkopullalta.

Sama on käynyt tämän blogin suhteen. Silloin, kun kirjoitan tätä mieleni mukaan ja annan itselleni aikaa kirjoittaa – silloin saan kirjoittamisesta voimaa. Mutta jos yritän pitää yllä kireän postaustahdin, tuo ilo ja voima katoaa, harrastus muuttuu suoritukseksi ja energianlähteestä tulee energian viejä.

Miksi sitten teen välillä liikaa töitä? 

Jotta saisin enemmän rahaa.

Näin ympyrä sulkeutuu. Voisiko olla niin, että jos pärjäisi vähän vähemmällä rahalla, niin silloin saisi enemmän aikaa itselleen ja luovuudelleen, elämästä tulisi merkityksellisempää ja stressi vähenisi?

Jep. Uskon näin.

Rahan ja onnen yhteyttä on tutkittu paljon ja tiedetään, että jossain kohtaa lisäraha lakkaa lisäämästä onnellisuutta. Sen sijaan siitä voi tulla vankila. Jos tottuu tienaamaan isoja summia ja ihastuu liikaa statukseensa, niistä ei ehkä pysty enää luopumaan. Silloin voi jäädä jumiin työhön ja elämään, joista ei oikeasti nauti.

Luen parhaillaan Frank Martelan Valonöörit -kirjaa (ihana, suosittelen sullekin). Martela puhuu siinä selviytymisansasta: miten joskus itse heikennämme omaa selviytymistämme hankkimalla liian kalliita asioita elämäämme (tai ylipäätään shoppailemalla liikaa, kirjoittajan huomio).

Kun palkka nousee, ostamme isomman asunnon ja nostamme isomman asuntolainan – josta taas seuraa stressiä, sillä se laina on maksettava. Elinkustannukset nousevatkin usein samassa suhteessa palkan kanssa. Niin myös vaatimukset: kun ennen riitti kuohuviini, nyt on saatava samppanjaa (vaikka niinä kuohariaikoina oli ihan tyytyväinen juomaansa, eikä kaivannut sille upgreidausta).

Ja sen tähden on ehkä pakko jäädä siihen hyväpalkkaiseen työhön, jota vihaa. Ja se taas voi tehdä aika onnettomaksi.

Kovasta statuksesta ja isosta palkasta ei välttämättä ole kauheasti iloa, jos niiden tähden joutuu tekemään ympäripyöreitä työpäiviä, matkustamaan työn takia koko ajan ja asettamaan työn elämässään ykköseksi. Silloin alkavat nimittäin helposti kärsiä oma hyvinvointi ja sosiaaliset suhteet. Jos ei ehdi pitää huolta itsestään ja viettää aikaa läheistensä kanssa ja unikin takkuaa stressin tähden, niin onko se hyvää elämää?

Mitä, jos ei olisikaan ostanut sitä isompaa asuntoa vaan jäänyt siihen pienempään ja tyytyisi kuohariin? Olisi pienempi laina ja enemmän käyttörahaa. Mukavampi elämä?

Rahalle ja materialle tulee myös helposti sokeaksi ja pian mikään ei riitä, eikä tunnu miltään. Se isompikin asunto alkaa kyllästyttää tai tuntua liian pieneltä, ja mitä sitten? Tarvitaan taas uusi ja hienompi.

Siksi raha ja menestys eivät yksistään ole kovin hyviä motivaation lähteitä: ne eivät lopulta tyydytä sisäisesti kovin pitkään.

Mikä sitten tyydyttää? Ne pienet hyvät asiat, arvojen mukaan eläminen, itsensä toteuttaminen, johonkin syventyminen ja keskittyminen, rakkaat tyypit, uudet kokemukset…ainakin minua siis.

Yritän muistaa tämän seuraavan kerran, kun jälleen himoitsen jotain materiaa.

PS. Älkää nyt ajatelko, että olen luopumassa maallisesta omaisuudestani tai etten lainkaan välitä materiasta. Kyllä välitän ja tulen jatkossakin pukeutumaan kivasti ja sisustamaan kotiani, se kuuluu hyvään elämääni. Mutta mielestäni kannattaa välillä miettiä, antaako materialle pikkusormen vai kenties koko käden. Kirjoitan tästä usein siksi, että minulla on tässä itselläni aika paljon opittavaa – mutta tahdon ajatella, että jotain on kuitenkin näiden vuosien aikana liikahtanut parempaan suuntaan. 

BLOGLOVIN, FACEBOOK, INSTAGRAM

Kommentit (6)
  1. Mä olen vaatteiden kanssa hyödyntänyt ompelimoa, se on itsellä pelastanut monet vaatteet! Enkä tarkoita nyt korjaustyötä vaan monia vaatteita muokannut ompelimossa tai tehnyt pieniä käytännön muutoksia. Ompelimojen välillä on paljon eroja, mutta onneksi on mahdollista löytää kohtuuhintainen, joka tekee hyvää jälkeä! Itse olen joskus kirppikseltäkin ostanut jonkin halvan vaatteen ajatuksella, että käyttää ompelimossa ja sitten se on täydellinen – tein näin esimerkiksi lempipaitani kanssa. Kaapistani löytyy kuitenkin myös niitä vaatteita, jotka eivät ole niin kivoja ja käytän niitä yleensä vain silloin, jos muut ovat pyykissä. Olenkin ottanut projektiksi vaihtaa tällaisia vaatteita kivoihin, mutta tällä erää ainakin osittain ostaen tilalle kotimaista laatuvaatetta eikä ainoastaan tehdä kirppislöytöjä. Koska elän eläketuloilla, tulee tämä projekti kestämään, sillä noita kotimaisia vaatteita saa ostettua aika pitkälti vain alelöytöinä. Toisaalta, ne ovat aina sitäkin arvokkaampia ja rakkaampia, kun on viimein sellaisen saanut ostettua. Esimerkiksi mulla on Huigeelta muumi-kuosilla pipo ja legginsejä, jotka yhä uudelleen ja uudelleen saa hyvälle mielelle päälle pukiessa. Sellainen hykerryttävä tunne, kun saa päälle niin ihanan vaatteen!

    Se on vähän hassua, että mun lähikirppiksellä on Huigeen Outlet -piste, mutta silti omat Huigee-vaatteet tilattu alesta, hah! Mä kyllä aina unohdan, että se on siinä ja siellä myydään siis poistoeriä/mallikappaleita ja sellasta, niin valikoima toki pienempi kuin uutena, niin ei aina edes löydy sitä mitä haluaisi ainakaan juuri oikeassa koossa. Näin käynyt itsellä siis silloin, kun muistanut, että ainiin se Outlet.

  2. Olen huomannut, että usein se uudesta materiasta haaveilu on tärkeämpi osa prosessia kuin materian ostaminen. Voin viettää päiviä etsien sopivaa haluamaani tavaraa, mutta kun olen tutkinut eri ominaisuuksia, vertaillut hintoja, miettinyt, miten uusi tavara muuttaa elämääni, niin hups, prosessi on ohi, ja itse tavara jää hankkimatta, ellei se ole ihan välttämätön. Kodin sisustus, ja jotkut vaatteet ovat jääneet paljolti loppuviimein hankkimatta, kun olen nauttinut tästä tavaran haluamisen prosessista. Tulee halvaksi ja ennen kaikkea on paljon ekologisempaa! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *