Kissan elämää

Meidän pienet hoitokissat jäävätkin lopulta hoitoon kokonaiseksi viikoksi, kun isäntä hurvittelee lomamatkallaan. Itse olen ikionnellinen pikku palleroiden seurasta, mutta poikaystäväni on vähän eri mieltä. Äitikissa ei tullut odotetusti yhtään toimeen meidän kahden kissan kanssa ja meidän täytyi sijoittaa pentue työhuoneeseen. Siellä siis odotetusti vallitsee sekasorto kissojen leikkien jäljiltä eikä hajukaan ole mikään kaikista ihanin! Poikaystäväni odottaakin jo hetkeä, kun kissat palaavat omaan kotiinsa ja hän voi työskennellä rauhassa.

 

Miksi kissat jäivät pidemmäksi ajaksi??

Juuri eronnut pariskunta, kissojen omistajat, lähtivät kummatkin tahoillaan lomalle. Ystävämme lähti lomalle viikoksi ja hänen ex-tyttöystävänsä viikonlopuksi. Tämän oli tarkoitus hakea kissat meiltä maanantaina, mutta hän päätti sunnuntaina ettei enää halua kissoja luokseen. Meille ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin tyytyä kohtaloomme. Todella vastuuntunnotonta. Kaiken kukkuraksi kissa on tämän tytön, mutta erotessa hän päätti kostoksi poikaystävälleen kieltäytyä ottamasta kissaa itselleen. Tai oikeastaan kissaa ja tämän pentuja. Tämä tyttöhän ei halunnut leikkauttaa kissaansa, koska se maksaa (tai edes rokottaa!!). Hän vain sanoi ettei usko, että kissa tulisi raskaaksi vaikka tämä juoksenteli kaiket yöt ympäriinsä Nizzan kaduilla. Hmm.. Ei mene aina älynlahjat tasan.

 

Itse olisin valmis pitämään kissat meillä pentujen luovutusikään saakka. En voi sietää ihmisiä, jotka hankkivat eläimiä eivätkä kanna niistä vastuuta! Ja suututtaa antaa kissat pompoteltavaksi tällaisille ihmisille. 

Valitettavasti tämmöisiä tapauksia on liian monta. Ostetaan söpö koiranpentu, ei osata kasvattaa sitä, annetaan se pois luonnevikaisena.. Otetaan kesäkissa/ hankitaan kilpikonna ja päästetään se luontoon vapaaksi..

Onko teillä kokemuksia?? 

 

hyvinvointi mieli syvallista
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *