Synnytysväkivalta?

Mikä on synnytysväkivaltaa? Ehdottomasti sitä on se, että sinua tikataan ilman puudutetta, mitä vielä itse olisit pyytänyt. Sinut jätettäisiin tarkoituksenmukaisesti yksin kipujesi kanssa.

Tarkoitus ei ole vähätellä synnytysväkivaltaa läpikäyneitä, vaan pistää miettimään oliko oma tilanne juuri sitä. Kätilöt ja lääkärit ovat myös ihmisiä ja varmasti heiltäkin pääsee välillä paineen alla sammakoita suustaan. Tekeekö se kuitenkaan synnytyksestä hästägin arvoista? Surullista on, jos tätä kamppanjaa käytetään väärin. Olen jonkin verran seurannut keskusteluja asiasta ja ikävä kyllä joidenkin kohdalla on hiipinyt mieleen se, että onko hästägin käyttö vain omasta mielestä epäonnistuneen synnytyksen läpikäymistä? Esimerkkinä: nainen, joka haluaa luomu synnytyksen joutuukin sektioon? Kokee epäonnistuneensa, eikä saanut yrittää mielestään tarpeeksi kauan. Vauvan sydänäänet heikkenisivät ja sektio nähtäisiin parhaaksi vaihtoehdoksi. Tilanne tapahtuu minuuteissa, eikä siinä ainakaan omalla kohdallani olisi päällimmäisenä ajatuksena se, kerrotaanko minulle juurta jaksain tapahtuman kulku.

Synnytys ei ole kaikilla kaunis tapahtuma, se on raakaa, siinä tarvitaan voimaa, kannustusta, käskyjä ja osaavaa henkilökuntaa. Itsekkin 32 tuntia ensimmäisen supistusten jälkeen synnyttäneenä voin sanoa, että siinä ei pienet kehoitukset tai kauniit puheet olisivat antaneet sitä voimaa, mitä viimeisiin ponnistuksiin tarvitaan. Synnytyksessä voi olla niin ”omassa kuplassaan”, että normaali puhe ei enää tehoa. Kätilö tai lääkäri voi joutua sanomaan todella napakastakin ohjeita. Tässäkin tapauksessa vauvan sydänäänet voivat heiketä tai oma tila voi huonota. Tilanne voi nopeastikin mennä siihen pisteeseen, missä toimenpiteitä pitää tehdä nopeasti.

Itselläni kesti myös hetki, että pystyin läpi käymään synnytystä. Se oli kova paikka, vaikka en itselleni mitään tavotteita tehnyt. Asia, miksi en halunnut heti synnytyksestä puhua, ei kuitenkaan liittynyt henkilökuntaan, vaan siihen, että mieli oli vielä niin herkillä ja tunsin olevani ”haavoittunut”.

Tiesin, että kätilöillä on työvuorot ja synnyttässä on varmasti muitakin kuin vain minä.  En ollut luonut itselleni mitään romanttisia mielikuvia synnytyksestä, missä olen koko ajan kätilön kanssa, miehen silittäessä otsaani.

Ajattelin, että menen sen mukaan, mikä siinä hetkessä on parasta ja vauvan kannalta turvallisinta. Synnytys oli kuitenkin pitkä ja lääkkeettömyys kaukana. Vesiallasta, tens-laitetta kokeilin, mutta suurin helpotus tuli kipulääkkeistä, ilokaasusta, epiduraalista  ja lopulta oksitosiinista. Kroppa tajusi lopulta toimia oikein ja vauva saatiin pienellä avustuksella lopulta maailmaan. En ollut pettynyt, kun minulle sanottiin suoraan mitä he suosittelevat. 10 kertaa oksentaneena, melkein 30 h syömättä ja jaksamisen ääri rajoilla, he tekivät sen, minkä näkivät oikeaksi. Itse en siinä vaiheessa tajunnut ajankulua tai muistanut edes toimenpiteiden nimiä. He pitivät jaloistani kiinni, että saisin ponnistukseen voimaan ja lopultakin, kallein aarteeni oli ulkona. Adrealiini höyryissäni huusin vielä, että älkää koskeko minuun enää, vaikka kätillön oli pakko painella vielä istukka ulos. Tietenkin.

Ajattelin kuitenkin koko ajan, että luotan henkilökuntaan ja olen hyvissä käsissä. He tietävät mitä tekevät ja teen mitä käsketään. Tietenkin miehestäkin oli suuri tuki, mutta ponnistusvaiheen pitkittyessä, kuuntelin eniten kätilöitä. Synnytyksen jälkeen puhuin miehelleni, että miten kiitollinen olen ja miten tärkeää työtä henkilökunta tekeekään. Jokaisesta ei olisi siihen hommaan. Siinä täytyy kestää asioita, mitä ei todella ihan jokaisessa ammatissa joudu. Keskiviikko aamuna menimme sairaalaan ja sunnuntaina lähdimme. Vuorokauden ajan tapasin eri kätilöitä ja lääkäreitä ja kaikista jäi ammattitaitoinen kuva. Lapsivuodeosastolla olimme kolmepäivää ja myös sen henkilökunnasta jäi todella osaava olo. Synnytys oli ”raju”, mutta henkilökunta teki siitä onneksi siedetävää. Ilman heitä, en tiedä minkalaisissa traumoissa sitä olisi. Todella hirveää, jos jollain on mennyt toisinpäin ja kokenut henkilökunnan jäsenen traumatisoivaksi asiaksi. Onneksi suurinosa henkilökunnasta on ihania ja toivottavasti ne alalla oikeasti väkivaltaa tekevät saataisiin karsittua.

Mitä ajatuksia sinulla synnytysväkivalta herättää?  Minkä koet väkivallaksi?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *