Äitiyden tuomat pelot
Äidiksi tulon jälkeen erilaiset pelot ja huolet ovat tulleet mieleen paljon enemmän mitä ennen. Luin Irene Naakan kirjan ”Hullu kuin äidiksi tullut” kuukausi pojan syntymän jälkeen. Nyökyttelin osalle kirjan kirjoituksille päässäni. Älyttömät ja todella epätodennäköiset pelot saavat uuden mittasuhteen lapsen myötä. Tuntuuhan se hölmötä sanoa, että ”Minua jännittää laittaa kuukauden vanha vauva ulos nukkumaan, koska pelkään, että kissa kiipeää vaunuun ja menee vauvan kasvojen päälle nukkumaan haistaessaan maidon”. Tämä nimittäin oli yksi huolistani ensikuukausina, enkä mielelläni nukuttanut vauvaa terassilla. Ensimmäisinä kuukausina pelot tai ”kauhukuvat” liityivät ehkä vauvan avuttomuuteen. Mitä jos, liukastun rappusissa vauva sylissä ja vauva lentää lattialle. Mitä jos, minulle käy päivän aikana jotakin ja vauva itkee täällä monta tuntia ennenkuin isä tulee töistä.
Olen jonkun verran keskustellut muiden äitien kanssa ja lukenut muidenkin kirjoituksia aiheesta. Näitä ajatuksia ei ole joka hetki tai edes päivittäin. Välillä kuitenkin esimerkiksi. ikävät uutiset lehdissä, mitkä liittyvät vauvoihin/lapsiin saa mielikuvituksen liikkeelle. Luin pariviikkoa sitten iltalehdestä 90-luvulla tapetusta perheestä, jossa myös kolmekuukautinen vauva sai surmansa hukkuessaan vesisänkyyn. Vanhemmat puukotettiin siihen ja vauva nukkui heidän välissä. Näin äitinä sydäntä oikein särki, kun ajatteli asiaa.
Nämä ovat todella epätodennäköisiä pelkoja, mutta joskus niille ei voi mitään. Onkohan tämä jokin sisäänrakennettu suojelunhalu, mikä nostaa välillä päätään.
Tietenkin on myös niitä realistisempia pelkoja. Raskaudessa ja synnytyksessä on omat pelot. Lapsen kasvaessa ja kehittyessä myös. Varmasti jokainen sormiruokailuun ensimmäisiä kertoja tutustunut vauva/taapero on saanut vanhemman sydämmen hypähtämään kurkkuun kakomisellaan.
Ensimmäisiä kertoja auton rattiin lähtiessä vauva mukana jännitti tavallista enemmän. Kyllä siinä raskaampikin kaasujalka höllenee, kun miettii mitä on kyydissä.
Nämä asiat ovat tietenkin sellaisia, mitä et voi alkaa liikaa murehtimaan. Siinähän lähtisi itseltä järki, jos alkaisi aina miettimään ”mitä jos”. Varmasti on kuitenkin totta, että tietynlainen huoli omista lapsistaan jatkuu koko elämän läpi. Olen jutellut ystäväni kanssa,että miten sitä ”jaksaisi”sellaisen huolimäärän vaikka 10 lapsen äitinä, kun huolet kymmenkertaistuu? Mitä mieltä olette? Onko sinulla ollut hassuja tai epätodennäköisiä pelkoja?
