Arki kahden lapsen kanssa

Kahden lapsen kanssa elämistä on nyt takana 5 kk. En voi edes käsittää, miten nopeasti tuo aika on mennyt. Haikeudella  ajattelen, miten hurjaa vauhtia pienet kasvavat.
Ensimmäiseks täytyy sanoa, että arki kahden lapsen kanssa on ollut helpompaa, mitä olin ajatellut. Arkisin rytmi on meillä aika samanlainen. Herätys 7-8 maissa, klo. 9.30 ulos, klo.11 lounas ja sen jälkeen leikkiä. Klo.12.45 lepoa ja klo.13.45 leikkiä ja välipalaa. Klo.16 maissa ulos ja klo.17.30 maissa sisälle leikkimään. Kello 19 maissa iltapalaa ja klo. 20.30 maissa  esikoinen menee nukkumaan. Kuopus nukkuu kolmet päiväunet. Yleensä, kun olemme ulkona ja päivällä klo. 13-14, niin menee hiukan myöhemmi yöunille, yleensä klo. 21.30.

Viikonloppuisin rytmi välillä liikkuu, mutta pääsääntöisesti mennään tuolla.

Itse menen arkisin noin 22 maissa nukkumaan ja herään yleensä 6.40 ja käyn pienen 40 min lenkin, jos vain pystyn. Vauva syö n. 2-3 kertaa yössä, mutta vain noin. 5 min kerralla. Saan onneksi yleensä hyvin unta syöttöjen välissä.

Isoveli on ottanut vauvan hyvin vastaan ja pahimmilta mustasukkaisuus kohtauksilta on vältytty. Voisin kirjoittaa tästä vielä myöhemmin oman postauksen. Tein myös paljon ajatustyötä ennen vauvan syntymää siitä, että mihin haluan varautua ja muuttaajo etukäteen omaa asennettani. Hyväksyä sen, että unet huononevat, aamut aikaistuvat, treenit jäädä, lähdöt kestää kauemmin, oma ja parisuhde aika jäädä vähemmälle. Muistuttaa itseäni kuitenkin myös siitä, että tämä on väliaikaista. Tulee aika, jolloin lapset ovat satakertaa mielummin muualla, kuin minun sylissäni. Muistuttaa itseäni siitä, että tämä ei ole elämäni (toivottavasti) viimeinen kesä, ei viimeinen aurinkoinen ilma. Muistuttaa itseäni siitä, varsinkin silloin, kun istun kotona sairaan lapsen kanssa.

Vaikka fyysistesti on tuntunut helpommalta, mitä ajattelin. Täytyy kuitenkin sanoa, että henkistä jaksamista on täytynyt työstää. Kaikki varmasti tietää fraasin, että ole itsellesi armollinen. Aina se ei kuitenkaan ole helppoa. Syyllisyys mitä välillä kokee, on minusta ainakin hieman ahdistavaa. Ennen vauvaa pystyin antamaan kaikkeni esikoiselle. Nykyään, jos vauva on rinnalla tms, täytyy päivän aikana enemmän kuin kerran sanoa, että odota. Enkä tarkoita sitä, että pitäisi saada heti ja nyt kaikki, vaan sitä, kun ei pääsekkään sillä hetkellä syliin, ei lukemaan, ei puhaltamaan pipiä jne. Nykyään myös tietoa tulee joka tuutista. Täytyisi muistaa kiintymyssuhde, lapsilähtöisyys, sylittely, lattialla olo jne. Välillä tuntuu, etteikö mikään riitä. Tekeekö kaiken väärin, vaikka yrittää parhaansa. Tuntui, että pitäisi repeytyä moneen paikkaan ja myös muistaa oma jaksaminen. Mieskin hoiti/hoitaa osansa todella hyvin, mutta kuitenkin välillä riittämättömyyden tunne omalta osalta on läsnä. Nykyään noita syylisyyden tunteita on vähemmän, mutta aluksi niitä oli useammin.

Miten muut, koetteko syyllisyyttä? Onko useamman lapsen kanssa ollut helpompaa vai rankempaa mitä olit ajatellut?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *