Viime postaus käsitteli osaa niistä epävarmuuksista, mitä koin tuoreena äitinä. Joten tällä kertaa nyt niitä positiivisia yllätyksiä. Niitä on vaikka kuinka, mutta ettei tästä postauksesta tulisi kilometrin mittainen, listaan tähän osan niistä, mihin olin varautunut vauvan saannin jälkeen, mutta pääsinkin ”helpolla”. 

Olin lukenut monia otsikoita tyyliin ”Nuku nyt, vauvavuonna et” tai ”Vauva-arki rikkoi parisuhteen”. Meillä ei ole käynyt mielessäkään laittaa lusikoita jakoon, mutta emme ole myöskään joutuneet kuuntelemaan monta tuntia pitkiä kestäviä itkumaratoneja tai valvoneet kokonaisia öitä, 15 minuutin pätkillä nukkuen. En voi edes kuvitella, mitä sellainen jatkuva unen puute ja voimattomuuden tunne tekee. 

(kuva otettu kesän Meri-Teijon reissulta)

Meillä on aikalailla alusta asti ollut hyvin nukkuva vauva. Yöt on pääsääntöisesti menty 2-3 syötöllä ja päivisin päiväunetkin on maistuneet. Alku kuukausina tietenkin enemmän ja nykyään mennään yleensä kaksilla 1-2 tuntia kestävillä. Olin jotenkin ajatellut, että suihkusta saa juosta shampoot silmissä, vessasta housut kintuissa ja jos kerkiät syödä, täytyy se tehdä seisten. Onneksi nämä kerrat ovat olleet yhden käden sormilla laskettavissa. 

Vauvamme on myös aikamoinen ”chillaaja”.Ei turhia kitise, varsinkin jos on toimintaa ympärillä. Naurattikin, kun 6 kk ikä alkoi lähestymään, niin alkoi tulla niitä ”oman mielipiteen” ilmaisuja. Ei enää viihtytkään, niin helposti. Sylissä tai lattialla halusi olla niin, että joku viihdyttää.  Tämä kehitysvaihe meni kuitenki ohitse 1-2 kk. Vaikka silloin, pieni epäillys hiipi mieleen, että tätäkö tää nyt on. Nykyään saan taas tehtyä  mm. aamupalani, ilman suurempia sirkustemppuja. Tietenkin kehitysvaiheita tulee ja menee, mutta yritämme aina nauttia niistä ”helpommista” vaiheista.

Odotin myös kokoajan, että milloin ne kuuluisat rintalakkoilut, rintaraivarit ja monta tuntia kestävät tiheänimun kaudet alkavat. Niitäkään ei suuremmin tullut. Rinnalla käynnit olivat aluksi tietenkin pidempiä, mutta noin kuukauden iässä määrät aikalailla vakiintui noin. 3-15 min kestäviksi. Maito on myös aina maistunut, ilman turhia raivoamisia. En ole joutunut keksimään kikka kolmosia, syöttäen pimeässä, imuri päällä ynms. 

Yllätyin myös, miten helppoa vauvan kanssa onkaan liikkua. Olemme tehneet pitkiä automatkoja (ensimmäinen 7 viikon iässä), yöpyneet hotelleissa, käyneet syömässä ravintoloissa, laivalla, ystävien mökillä jne. Kaikkialle ei tietenkään lasta voi ottaa mukaan, mutta olemme menneet sellaisiin, mihin olemme pystyneet. Vauvan ehdoilla tietenkin.

Jännitin myös, että ”kadotanko” itseni äitiyden myötä. Olen kuitenkin sama ihminen, kuin ennenkin. Pienellä ripauksella vain ”äiti aivoja”.  Samat kiinnostuksen kohteet ovat säilyneet, ystävien kuulumiset kiinnostaa ja miehenkin kanssa pystymme välillä keskittymään myös toisiimme. 

Pinnallisista asioista myös ”ulkonäöllinen” palautuminen oli nopeaa. En voi väittää, ettei asia olisi käynyt kertaakaan mielessä raskauden aikana. Vaikka se ei ole todellakaan ykkösasia ja riittää, että itsellään on hyvä olo. Tuli se kuitenkin yllätyksenä, miten nopeasti esim. paino tipahti. Melkein ensimmäisenä viikkona synnytyksestä siihen, mitä se oli ennen raskautta. Söin reilusti ja herkkutelin, kuitenkin kilot karisivat nopeasti. Olenkin vitsaillut, että taisin synnytyksessä hikoilla niin paljon, että sen vuoksi, se tippui niin nopeasti.

Olen päässyt myös takaisin juoksun pariin. Treenaan noin. 3-5 kertaa viikossa, 6-10 km lenkkejä. Lihaskuntoa ja huoltoa teen, jos aika antaa myöten. Kuuntelen kuitenkin kroppaa ja aloitin todella kevyesti, vasta jälkitarkastuksen jälkeen. 

(kuva on n. kuukausi synnytyksestä)

Myöskään kotona oleminen ei ole käynyt pitkäksi. Tietenkin päiviä on, kun ei keksi tekemistä, mutta suurimmaksi osaksi kuitenkin nautin tästä perus vauva-arjesta. 

Mites siellä, toteutuiko ne asiat mitä olitte pelänneet vai tuliko ihania ”yllätyksiä”? Itsestä tuntui osittain ainakin, että sellaiset asiat mihin ei osannut varautua, kävivät toteen ja sellaiset mitä odotti, eivät käyneet.