Niinkuin tässä postauksessa mainitsin, että synnytystä ei voi käsikirjoittaa enkä itselleni hirveitä tavotteita halua asettaa. Pieniä toiveita kuitenkin synnytyksen osalta olen kirjoitellut ylös.

Esikoisen kohdalla synnytys kesti n. 32 h ja supisteluita tuli melkein tuon ajan 4-15 minuutin välein. Siinä meinasi lopulta usko loppua ja tuntuikin, että kun on jo niin pitkään kärvistellyt, ajatus ”supistus on aalto, mikä vie sinut joka kerralla lähemmäksi vauvaa” ei todellakaan enää auttanut.

Tällä kertaa myös, kun supistukset alkavat kokeilen

• Lämmintä hernepussia
• Yritän olla pystyssä mahdollisimman paljon, että vauva laskeutuisi
• Hengitys
• Ajatus supistus on aalto ja loppuu kyllä
• Vokaali Aa:n lausuminen supistusten tullessa
• Musiikki? Täytyy olla tietynlaista, mikä ei ärsytä.
• Jumppapallon päällä oleminen
• Epiduraali ok
• Tarvittaessa muut lääkkeelliset kivunlievitykset

Viimeksi Tens-laite ei tehonnut minulla alkuunkaan, tuntui vain että, lisää itse kipua. Kokeilin myös sairaalassa vesiallasta, mutta tunnin kohdalla alkoi olla kylmä. Supisteluiden välissä pois tuleminen ja pukeminen, ei ollut itselläni sen arvoista.

Miehen kanssa puhuttu myös:

• Akupunktiopisteen painamisesta
• Selänhieronnasta
• Kosketus ylipäätään lisää kehon omaa oksitosiinia

Synnytysasennon suhteen olen miettinyt, että voisin kokeilla aluksi kylkiasentoa ja sitten siirtyä ”perus-asentoon”. Viimeksi synnytin perusasennossa, mutta nyt jos vain jaksan, olisin halukas kokeilemaan kylkiasentoa.

Tietenkin toivon, ettei imukuppia tarvittaisi. Kuitenkin tiedän, että jos siihen päädytään, ei se ole maailmanloppu. Olen kuitenkin varmasti kaikkeni tehnyt ja sen hetken mukaan mennään.

Minkalaisia toiveita teillä on tai on ollut?

Synnytyshän ei yleensä mene niinkuin on ajatellut. Tärkeää mielestäni onkin, ettei tee ehdottomia rajoja tai toiveita itselleen. Ikävää nimittäin olisi, että olet tehnyt itsellesi hirveät odotukset ja ns. vaatimukset. Sitten jos asiat eivät toteutuisikaan, olisit järkyttävän pettynyt suoritukseen. Kuulostaa ehkä joidenkin korvaan hassulta, mutta mitä olen joidenkin kertomuksia lukenut, niin synnytykseen on asetettu niin kovat paineet vaikka luonnonmukaisuuden kannalta..sitten kivun tai vauvan hädän yllättäessä, ollaan jollain tavalla pettyneitä itseensä ja muihin, ettei se toteutunutkaan. Toiveita saa toki olla, mutta hyvä pitää mielessä, että synnytys on asia, mitä et voi valmiiksi käsikirjoittaa.

Itselläni esikoisen synnytys oli pitkä ja jotenkin oman kropan tietäen, olin aavistellutkin sellaista. Olin ottanut selvää eri kivunlievityksistä, asennoista ja helpotuksista omaan oloon. Minulla oli kuitenkin avoin mieli sairaalassa ja luotin täysin kätilöihin ja lääkäreihin. Kerroin omista toiveista, mutta kuuntelin myös heidän mielipiteitään. Varsinkin lopussa, kun olo ja jaksaminen alkoi olla äärirajoilla.

Tässä raskaudessa minulla on ollut paljon sellaisia tuntemuksia, mitä esikoisen kanssa ei ollut. Paineen tunnetta ja pieniä supistuksia. Tuntuu, että keho osaa tällä kertaa valmistautua ja rentoutua paremmin. Loppuraskauden neuvolalääkäri tutki kohdunkaulan jne. ja se loi jo varmempaa oloa. Viimeksi paikat olivat todella kypsymättömiä pitkään ja kohdunkaula pitkä. Tällä kertaa se oli jo lyhentynyt ja antoi paremmin myöten. Tämähän ei sinäänsä mitään kerro, mutta mielummin positiivinen mieli matkassa kuin pelko.

Täällä on kohta rv 38 kasassa, joten täytyy alkaa miettimään mitä sairaalakassiin mukaan. Esikoisen hoito ollaan myös mietitty ja hänen tavaransa yökylää varten myös kirjattu ylös. Vaikka ehdottomia toiveita en itselleni tee, niin kyllä jotain olen synnytystoivelistaani kirjannut, siitä voisin kirjoitella ensi kerralla. Onko siellä muita, kenellä synnytys lähestyy? Minkalaisia ajatuksia se herättää?