Toinen lapsi

Otsikkoa miettiessä, mietin onko ”Toinen lapsi” hyvä, onko siinä jotenkin negatiivinen viba. Aivan kuin ”toinen nainen”, mikä syrjäyttää esikoisen. Tulin kuitenkin tulokseen, että ei kuulosta, vaan toinen ihana lapsi perheeseemme. Ihanaa ja odotettua, mutta samalla jännittävää. Yksi aikakausi päättyy meidän elämässä, esikoisen rooli ainokaisena ja meidän rooli yhden lapsen vanhempina. Niinkuin varmasti jokainen vanhempi, myös me olemme miettineet mitä se tuo tullessaan. Kaiken ihanuuden lisäksi, tuleeko minkalaista mustasukkaisuutta,miten oma jaksaminen ja mieliala. Miten elämä muuttuu. Miten rakkaus laajenee vieläkin suuremmaksi.

Kesäkuussa, kun testiin piirtyi kaksi viivaa oli tunne taas sanoinkuvaamaton. Aluksi viiva oli todella haalea, mutta parissa päivässä vain tummeni.Esikoisen kohdalla muistan myös sen saman käsien tärinän ja innostuneen jännityksen tunteen, että onko tämä todellista. Tunne on niin ainutlaatuinen, ettei sitä pysty edes kuvailemaan.

Nyt kun laskettuun aikaan on enää alle kaksi kuukautta ovat ajatukset alkaneet kääntymään myös lähestyvään synnytykseen, joka toiveissani menisisi hieman nopeammin ja ns. ”kevyemmin” kun viimeksi. Saa nähdä.

Luvassa siis raskaus, vauva ja taapero aiheisia postauksia taas. Onko siellä muita odottajia?

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *