Äiti, minne tuo bussi menee? Äiti, mitä tuo täti tekee? Äiti, kuka tuo on? Äiti minne tuo setä menee? Äiti, miksi tuo auto on punainen? Äiti minkä merkkinen tuo auto on? Äiti, miksi tuossa kasvaa koivu eikä kuusi? Äiti, miksi taivaalla on pilviä?  Vanhempi poika on jo pitkään vaivannut omaa ja meidän vanhempien päätä vaikka minkälaisilla kysymyksillä. Hienoahan se on on, että maailma ihmetyttää ja kummastuttaa, mutta kohta on käveltävä kännykkä kädessä ja google auki, kun nämä kysymykset tästä vaan vaikeutuvat. Mielelläänhän sitä vastaa pikkuisen kysymyksiin, mutta ymmärrän kyllä nyt vanhempien kommentin, että hengitä välillä, kun oma kysymysten tulva on ryöpynnyt suustani. Ja onhan se hauskaa, kun huomaa esimerkiksi bussissa kanssamatkustajien hymähdykset, kun jätkä on kysynyt 5 minuutin sisällä jo ties mitä, kuten äiti missä minun pikkuveikan pikkuveikka on?

Tämä alku viikko starttaaakin ihan kotosalla, sillä pienemmälle puhkesi eilen vesirokko. Olinkin jo vähän odotellut, että koska iskee, sillä naapurin lapselle oli iskenyt viikko sitten ja juuri ennen ensimmäisten näppyllöiden puhkeamista jätkät leikki innokkaasti pihalla yhdessä. Huojentunut olo kyllä, että saadaan tämäkin pois alta, sillä mitä vanhempana sairastaa sitä vakavampi on. Kunhan tuo isompikin sen nyt samaan syssyyn saisi eikä vasta esimerkiksi viikon päästä.

Ps. mikä ihme tota viime viikon säätä oikein vaivasi. Juuri, kun sai puettua itsensä ja pojat, kun aurinko paistoi niin ihanasti ulkona, niin 10 minuuttia ja hirveä sadekuuro ja sitten taas 10 minuuttia aurinko ja taas hirveä raekuuro….äh miten raivostuttava ilma, kun ei oikein tiennyt, että olla ulkona vai sisällä.