Aikuisena autokouluun – Teoria

Screenshot 2016-04-04 11.16.58.png

Yhteistyössä The Autokoulu

Alkuvuodesta paljastinkin teille jo, että olen aloittanut autokoulun. B-kortti tähtäimessäni – ilman mitään aikaisempaa ajokorttia.

Viime lauantaina kilahti omaan mittariin jo 29 vuotta, eli jos kortin olisin ajanut silloin, kuin aikaisintaan olisi voinut, ajelua olisi takana jo yksitoista vuotta. Hui, kuulostaapa todella pitkältä ajalta! 

Mutta mitäpä tuota pähkäilemään. Olen tähän asti aina ollut sitä mieltä, että minähän en ajokorttia kaupungissa asuessani tarvitse ja olen kyllä päässytkin hyvin kulkemaan julkisilla. Ennen kuin sitten tulikin tarve..  Päätös kortin hankkimisesta syntyi loppujen lopuksi aika nopeasti. Se kun on edelletys tulevalle yrittäjyydelleni.

Screenshot 2016-04-04 11.35.23.png

Turun seudulla autokouluja on nykyään melkoisen monta ja jonkin aikaa niitä googlattuani, löysin somekanavissaan ja -sisällössään nykyaikaisen  ja muutenkin mielenkiintoisen oloisen The Autokoulun.

Sain ajatuksen, että autokoulutaipaleesta olisi kiva myös kirjoitella blogiin – muistoksi kokemuksesta sekä myös siksi, että ajattelin sen voivan rohkaista muitakin ajokortittomia aikuisia autokoulun suorittamiseen. The Autokoulusta otettiin blogipostaus-ajatukseni hyvillä mielin vastaan ja sen myötä rohkaistuinkin aloittamaan alkuvuodesta teoriatunnit. 

liikennemerkit.jpg

Teoriatunneilla kaikki muut olivat nuoria – niitä ”oikeassa iässä” ajokortin ajavia. Kuitenkin heti ensimmäisillä tunneilla rennon, mutta selkeästi auktoriteetin omaavan naisopettajan johdolla ja mukavan oloisten oppilaiden seurassa, huomasin jännittämiseni olleen aivan turhaa. Asioiden oppiminen oli oikein kiinnostavaa ja seura tunneilla niin hauskaa, että välillä koko autokoulu raikui naurustamme.

Opetus koostui 19 teoriatunnista, joihin jokaiseen liittyi tehtäviä, joiden tekeminen oli tosi kätevästi toteutettu – autokoulun netissä toimivassa oppimisympäristössä. Luettavakseen sai myös netistä löytyvän autokoulukirjan. Siitä tuli tehtäviä tehdessä monet kerrat tarkistettua, mitä joku erikoisempi liikennemerkki tarkoittaa ja kuinka jossakin tietyssä tilanteessa liikenteessä pitikään toimia.

Tehtäviä tehtiin joka oppituntiin liittyen aikamoinen määrä, joka ainakin omalla kohdallani helpotti tiedon juurtumista pääkoppaan. Asiat käytiin oikeastaan kolmeen kertaan läpi – ensin ennen tunteja tehtiin tehtäviä kotona, sitten tunneilla käsiteltiin asia ja tuntien jälkeenkin vielä tehtiin kotitehtäviä. 

Screenshot 2016-04-04 11.32.14.png

Jos sinusta  ajokortittomana aikuisena kuitenkin tuntuu, että aikataulusi on liian tiukalla teoriatunneille lähtemiseen, siihen löytyy myös vaihtoehto. The Autokoulun kautta voit suorittaa teorian opiskelun kotoa käsin -> täältä löydät lisätietoa etäopiskelustaThe Autokoulun toimipisteitä löytyy 12 eri paikkakunnalta.

Teoriatunnit ovat jo omalla kohdallani takana ja samoin on myös teoriakoe. Se kyllä etukäteen jännitti aikalailla, varsinkin kun nettiharjoittelu-ohjelma antoi minulle hylsyn 4/6 kertaa (yksi tai kaksi virhettä liikaa) harjoituskokeista. Itse teoriakokeessa yllätyin, että tapahtumakuvat olivatkin jotenkin paljon selkeämpiä kuin harjoituksissa ja koe meni kertaheitolla läpi.

Seuraavassa autokoulu-postauksessani kerron ajotunneista, jotka jännittivät etukäteen huomattavasti enemmän kuin teoria. Pohdin ja pähkäilen myös vaikuttaako ikäni oppimiseen ja jos niin miten? Minkä ikäisenä sinä olit autokoulussa?

——————————————

Viime viikkoinen muuttomme on onneksi ohitse ja uusi, ihanan valoisa koti alkaa muotoutua meidän näköiseksemme. Instasta voi käydä kurkkimassa sneak peek-kuvia.. 😉

Mukavaa huhtikuun ensimmäistä viikkoa!

-Anniina

suhteet oma-elama tyo opiskelu
Kommentit (3)
  1. Oman kortin ajoin kyllä heti kun se vain lain mukaan oli mahdollista, noin sata vuotta sitten siis 🙂

    Uusiokokemuksen sain viiskymppisenä  kun ohjasin opetusluvalla ensin  tyttären ja viime vuonna pojan autoilun ihanuuksiin.

    Ennen opetusluvan saantia vaadittava teoriakoe oli kyllä jännittävä kokemus, ajaahan mie osaan paremmin kuin kukaan muu…HAHAHAHAHAHAH

    (onneksi ei opetusluvan saamiseen sitä ajokoetta tarvinnut uusia!).

    Mukavia ajotunteja 🙂

    1. Tuohon onkin aika hyvä kertauskurssi, kun teoriakokeen tekee opetuslupaa varten ja tietysti se opetuspuolikin sitä on. 🙂

      Kiitos ja mukavaa kevättä sinulle!

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *