Vihersisustamista: Keittiö

IMG_6075.JPG

Instagram-tiliäni seurailevat ovatkin jo nähneet runsaasti kuvia kotimme vihreistä yksityiskohista. Keväällä minut valtaa hurja into kasveihin, enkä varmasti ole ainoa. Viherpeukalonikin on selkeästi kehittynyt parempaan suuntaan, kun nykyisin kasvit säilyvät kauemmin hengissä, en yli- enkä alikastele niitä ilmeisesti enää, ja olen jopa uskaltautunut talvehdittamaan ensimmäisen erikoispelargoniani ja jakamaan sisällä koko talven olleita pelakuita onnistuneesti.

Pääsiäinen ei meiltä vielä ole ihan kokonaan poistunut, koska en millään malttanut laittaa 2,5 vuotiaan poikani päiväkodissa tekemää tipupurkkia vielä säilöön. Vaihdoin jo nahistuneet ohrat herneenversoihin ja ihastelemme tipua vielä sen aikaa kunnes herneet on aika laittaa isompaan ruukkuun.

Olisi kiva kuulla myös teidän suosikeistanne sisäkasveissa. Ovatko ne perinteistä viherkasvilinjaa vai kasvatatteko kenties jotain kukkia taikka muita kasveja kesää varten ulos? Tai jos sisällä ei kasveja ole, niin miksi näin? 🙂

IMG_6066.JPG

IMG_6065.JPG

IMG_6062.JPG

IMG_6073.JPG

Kauhistutin mieheni, ja itsenikin, toteamalla tuon Ikean hyllyn paikan olevan sittenkin muualla. Se vie valitettavan ison tilan, muutenkin pienestä ruokailutilastamme, joten kyllä sen on lähdettävä. Sen pois ottaminen tekee melkoiset reiät uuteen tapettiin, ja edessä onkin pähkäily miten asian korjaa/peittää. Ideoita?

Jatkankin tästä seuraavaksi aurinkoista aamupäivää kouluhommia kotona tehden; vuorossa portfolion viimeistely. Mukavaa päivää kaikille! 

koti sisustus diy
Kommentit (8)
  1. Hei mutta sittenhän se tapetti kannattaa vaihtaa juuri nyt, kun kattolistojakaan ei vielä ole! 🙂 No, ymmärrän kyllä miehesi kauhistuksen, samoin reagoisi omakin kultsi.. Mutta en kyllä tiedä, saako niitä reikiä tapetista mitenkään muuten järkevästi piiloon..

    1. Hehe, niin kuin edelliselle kommentoijallekin vastailin, niin saattaa olla, että tuota samaakin tapettia vielä korjauksen verran voisi olla, joten katsotaan miten käy. 😀

  2. Teidän keittiö on ihanan valoisa ja kasvit siinä ikkunalaudalla on upeat.

    Uutta tapettia vaan, tai joku kuvakollaasi niin että kehykset peittää reiät.

    1. Kiitos Mia <3

      Saattaa olla että tuota samaakin tapettia meiltä voisi löytyä sen verran, että asian saisi paikattua. Katsotaan miten käy. ;D

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *