Uusi tuleminen

Mä päätin nyt aloittaa tän blogin pitämisen ihan alusta, uudella alustalla ja uudella nimellä. Jotenkin tuntui etten osannut jatkaa edellistä blogia mitenkään järkevästi mutta silti halua kirjoittaa kyllä edelleen on. Yritetään siis uudelleen tällä tavalla. Eniten kiehtoo blogin pitäminen päiväkirjatarkoituksessa, mahdollisuutena tallentaa tapahtumia tuoreeltaan muistiin ja jäsennellä ajatuksia. Meillä on tiedossa mieletön vuosi ja haluaisin muistaa tästä kaiken mahdollisen tai edes suurimman osan, joten toivon mukaan blogista on tässä apua. 

 

Meidän elämää rikastuttaa pieni 3,5kk poikamme, joten vauva-arkeen liittyviä käänteitä tulee täällä vahvasti näkymään. Toinen iso ”teema” on häiden suunnittelu, järjestelemme parasta aikaa meidän elokuisia häitä. Tällä viikolla starttailimme mun kaasojen kanssa suunnittelua kunnolla käyntiin, näistä lisää myöhemmin. 

 

Kiva jos luit tämän ja pysyt mukana jatkossakin

– Anni

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *