lepää rauhassa

martha_last_passenger_pigeon_1914.jpg

Tanaan minut valtasi aivan valtava suru. Sellainen, jota en oikein osaa ymmartaa enka kasitella. Kaipaus jotain sellaista kohtaan, jota ei koskaan ole tuntenut.

Vahan niinkuin se kaukainen tati, josta kuulet aina hurjia, toinen toistaan upeampia tarinoita, mutta joka kuoli kauan ennen syntymaasi. Niin kovin haluaisit menna sen upean ihmisen kanssa tuopille, kuulla kaikista niista seikkailuista, mutta et vaan voi. Et koskaan saanut siihen edes mahdollisuutta. Etka saa.

 Tanaan minulla oli ikava Marttaa.

En voisi koskaan tavata hanta, enka ketaan hanen kaltaistaan. En koskaan, en ikina. Yhtakkia ihan kaikki tuntui jotenkin niin lopulliselta. Olen surullinen miettiessani, milta Martasta mahtoi tuntua elamansa viimeisina ja yksinaisina hetkina. Ei mahdollisuutta rakastua, ei pariutua, ei kommunikoida. Milta mahtaisi tuntua olla lajinsa viimeinen?

Sitten iski suru ja murhe myos monia muita kohtaan. Kuten:

 Kvaggaa..

kvagga.jpg

Karvaista sarvikuonoa (karvakuonoa!) …

karvakuono.jpg

seka joutsenliskoa. 

 joutsen_lisko.jpg

 (Kuvassa Martha, the last Passenger Pigeon, Wikipedia. Muutkin kuvat Wikipedia.)

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *