Synnytyksen jälkeinen liikunta
Kuten aiemmassa kirjoituksessani mainitsin, olen vauvan syntymästä huolimatta edelleen kiinnostunut myös omasta hyvinvoinnistani ja ulkonäöstäni, enkä pode siitä minkäänlaista huonoa omatuntoa. Mielestäni ei ole mitään syytä miksi äidin tulisi kohdistaa kaikki voimavaransa vain ja ainoastaan vauvaan eikä omalle terveydelle tai jaksamiselle saisi uhrata sekuntiakaan. Minä tunnen olevani paljon parempi äiti, kun huolehdin hyvinvoinnistani, sillä näin jaksan paremmin ajoittain hyvinkin uuvuttavassa vauva-arjessa.
Synnytyksen jälkeen liikunta tuli tietysti aloittaa varovasti, koska keho oli vielä aivan shokissa ja sekaisin raskaudesta ja synnytyksestä. Olisin hyvin suurella todennäköisyydellä aiheuttanut itselleni pysyviä vaurioita, jos olisi lähtenyt treenaamaan heti, kun pystyin. Liikunnan aloittaminen omalla kohdallani eteni suurinpiirtein näin:
Ensimmäiset 2 viikkoa synnytyksen jälkeen
Ensimmäiset pari viikkoa olivat pelkkää kipua enkä päässyt juurikaan sängystä ulos, joten näihin kahteen ensimmäiseen viikkoon ei pahemmin treeniä kuulunut. Ainut treeni, jonka aloitinkin jo osastolla, oli lantionpohjalihasten treenaus. Aluksi tunne oli ihan hullu, kun lihaksiin ei saanut minkäänlaista tuntumaa! Parin viikon tunnollisen treenamisen jälkeen tuntuma oli kuitenkin saatu ja palautumista ja edistymistä tapahtui koko ajan.
Ensimmäinen kuukausi
Parin ensimmäisen viikon jälkeen pahin alkoi olla ohi ja aloin olla siinä kunnossa, että pystyi tekemään pieniä kävelyitä. Aloitin siis ihan sillä, että tassuttelin varovasti kämppää ympäri. Tämän jälkeen uskaltauduin käymään ulkona, mutta ensimmäisellä kerralla kävelyä kertyi ehkä noin 100 metriä. Asumme toisessa kerroksessa, mutta en uskaltanut vielä nousta portaita, joten menin yhden kerrosvälin hissillä. Noin kolme viikkoa synnytyksen jälkeen uskaltauduin jo vähän pidemmälle kävelylle, mutta edelleen matkat olivat melko lyhyitä ja pian piti jo päästä makuulleen lepäämään.
Ennen jälkitarkastusta
Ensimmäisen kuukauden jälkeen kävely alkoi sujua jo vähän paremmin ja pääsin aloittelemaan niitä kuuluisia vaunulenkkejä. Vaunujen kanssa tulikin sitten vedettyä melko pitkiäkin lenkkejä. Raskausaikana minulla oli niin paljon kipuja, etten viimeisinä kuukausina pystynyt liikkumaan kotoa oikeastaan mihinkään. Oli siis huikea tunne päästä liikkumaan pitkästä aikaa! Tein myös varovasti hieman lihaskuntotreeniä, esimerkiksi ohentaja- ja hauistreeniä kehonpainolla tai pienillä punteilla. Varoin kuitenkin visusti rasittamasta itseäni liikaa ja erityisesti rasittamasta vatsalihaksia, koska olin hyvin tietoinen mitä liian aikainen vatsalihastreeni voi aiheuttaa vatsalihasten erkauman muodossa. Myös hypyt, juoksun ja muut pomppivat liikkeet halusin jättää jälkitarkastuksen jälkeiseen aikaan.
Jälkitarkastuksen jälkeen
Minulla oli jälkitarkastus 2,5 kuukautta synnytyksen jälkeen ja sain sieltä niin sanotusti puhtaat paperit. Olin palautunut hyvin ja sain luvan alkaa treenata omien fiilisten mukaan mitä vain. Saman päivän iltana lähdinkin heti juoksulenkille, sillä sitä olin odottanut kuin kuuta nousevaa. Juoksin ensimmäisellä kerralla vain noin kilometrin, mutta voi sitä vapauden tunnetta, kun pääsi liitämään niillä lenkkareilla ensimmäistä kertaa melkein vuoteen! Tunnustelin omia fiiliksiäni rauhassa ja pidensin lenkkejä pikku-hiljaa. Nyt juoksen noin 2-3 lenkkiä viikossa, noin 3-6 kilometriä kerralla. Jälkitarkastuksen jälkeen uskalsin myös alkaa tekemään lihaskuntotreenejä hieman enemmän, mutta suorien vatsalihasten treenaaminen on edelleen ollut melko kevyttä.
Liikunta antaa minulle energiaa ja purkaa stressiä, joten se on ehdottomasti jotain mistä haluan pitää kiinni. Erityisesti juoksu on minulle omaa aikaa, jolloin saan keskittyä vain itseeni, sen kertaiseen lenkkiin sekä omiin ajatuksiini. Vauvan kanssa voi harrastaa liikuntaa vallan mainiosti vaunulenkkien, kotitreenin jne muodossa, joten se ei ainakaan voi olla syynä liikkumattomuudelle. Kyse on ennemminkin omasta motivaatiosta.
– Anonyymi
