Miksi en uskalla kirjoittaa tätä blogia omalla nimellä?

Kuten olen aiemmin kirjoittanut, aloitin tämän blogin pitämisen siksi, että minulla on tylsää nyt äitiyslomalla ja kaipasin jotain tekemistä. Pohdin kuitenkin pitkään tämän blogin aloittamista, sillä en halua vetää huomiota itseeni tai ottaa vastaan kirjoitusteni mahdollisesti aiheuttamaa paskamyrskyä. Koen, että äitiyteen liittyy niin paljon tabuja ja asioita, joista on helppo vetää herneet nenään, etten yksikertaisesti koe, että jaksaisin kuunnella sitä länkytystä ja ottaa sen vastaan omana persoonanani. Näin anonyyminä koen, että voin kirjoittaa asioista avoimesti ja rehellisesti ilman, että minun tarvitsee pelätä tulevani kivitetyksi.

Hyvä esimerkki tästä äidin kivittämisestä on vuoden takainen Sini Ariellin blogikirjoitus, joka aiheutti valtavan suuren negatiivisen reaktion suuressa yleisössä. Voin allekirjoittaa tältä istumalta monet Sinin sanomat asiat tai vähintäänkin hyvin ymmärrän hänen tunteensa ja uskon, etten ole ainut. Mutta nämä vain ovat asioita, joita ei herranjestas saa sanoa ääneen. Vaikka miten vituttaisi, on oltava hiljaa ja esitettävä, että nauttii vauva-arjesta täysillä joka hetki. Mutta kuka nyt oikeasti voi sanoa nauttivansa siitä, että vauva heräilee 15 minuutin välein koko yön kolme viikkoa putkeen?!

Jos kirjoittasin tätä blogia omalla nimellä ja naamalla, tuntisin, että minun on pakko sensuroida itseäni jatkuvasti, etten vain vahingossa pahoita kenenkään mieltä. Saan arjessani ja työssäni tehdä tätä ihan tarpeeksi, joten tässä blogissa haluan ilmaista itseäni rauhassa ilman filtteriä. 

Kiitos ja anteeksi. Tai ei sittenkään, en pyydä anteeksi.

– Anonyymi

PS. Seuraa instassa @anonyymivauvablogi