Hyvää kansainvälistä lukutaitopäivää!
Kirjojen lukeminen on minulle omaa aikaa, jolloin voin keskittyä ihan toiseen maailmaan ja antaa mielikuvituksen juosta kirjan tarinan mukana. Elokuvia katsoessa en yleensä ikinä muista miten se loppuu, mutta kirjoista muistan hyvinkin elävästi tapahtumat alusta loppuun. Eniten pidän tositapahtumiin perustuvista kirjoista, joissa on jokin punainen lanka, joka vie lukijan mukanaan. Tämän vuoksi elokuussa luin pitkästä aikaa pari elämäkertaa, jotka näin jälkikäteen ovat melko synkkiä kirjoja, mutta kaikissa on onneksi onnellinen loppu.
Tässä siis muutama lukuvinkki pitkästä aikaa:
Olin ostanut miehelleni jokin aika takaperin Marko Annalan Värityskirjan, jonka päätin itsekin viimeinkin lukea. Mokoman perustaja Marko Annala kertoo värikkäästi omasta lapsuudestaan, kasvukivuista, koulukiusaamisesta, bändin perustamisesta, parisuhteistaan, lapsistaan ja masennuksestaan. Kirja oli nopea lukuinen tai ainakin minä ahmin tämän kirjan nopeaan. Kirja oli surullisen kaunis ja samaan aikaan lohdullinen ottaen huomioon mitä kaikkea tämäkin herra on saanut elämänsä aikana kokea.
Toinen tositapahtumiin perustuva kirja, joka pääsi lukulistalleni oli Mercedes Bentson Ei koira muttei mieskään. Kirjailija kertoo oman elämätarinansa siitä, kuinka 16-vuotiaana ajautuu Itä-Helsingissä vääriin piireihin ja siitä alkaa huumehuuruinen elämä, joka on onneksi tällä hetkellä takanapäin. Parisuhdeväkivaltaa, hyväksikäyttöä ja narkomaanielämää kokenut kirjailija kertoo kuinka löytää lopulta rap-musiikin, pääsee huumepiireistä eroon ja rakastuu murhaajaan, joka istuu vankilassa suorittamassa tuomiotaan.
Kolmas elämätarina on Farida Khalafin kirjoittama Olin ISISin vanki: nuoren jesiditytön kauhujen kuukaudet. Kirja kertoo kuinka ISIS hyökkää hänen kotikyläänsä ja hänet erotetaan vanhemmistaan ja veljistään. Hän joutuu ISISin miesten orjaksi, joka myydään mieheltä toiselle. Hän kokee väkivaltaa, hänet raiskataan, hän yrittää itsemurhaa sekä paeta vankilastaan. En kerro tästä tarinasta enempää, että en pilaa tarinaa. Tämä kirja kannattaa ehdottomasti lukea, sillä se muistuttaa mitä nuorten naisten elämä pahimmillaan voi olla terroristivaltiossa.
Johannes Anyurun He hukkuvat äitiensä kyyneliin ei ole elämäkerta. Kirjassa ISISin kannattajat hyökkäävät Ruotsissa kirjakauppaan, ottaa yleisöä panttivangeiksi ja aiheuttaa paniikkia. Pari vuotta myöhemmin kirjailija vierailee terrori-iskuun osallistuneen ainoan jäljelle jääneen henkilön luona oikeuspsykiatrian klinikalla ja selvittää hänen tarinaansa. Alkuun en oikein päässyt tähän kirjaan sisälle, mutta lopulta se imaisi minut mukaansa niin, että en meinannut malttaa laskea kirjaa alas ollenkaan. Vaikka tämä ei ole elämäkerta, on se myös hyvin ajankohtainen romaani, joka kertoo mihin elämä voi pahimmillaan mennä länsimaisessa hyvinvointivaltiossa.
Nyt jo edesmenneen Lucia Berlinin Siivoojan käsikirja on täysin päinvastainen kirja kuin edelliset. Tämä on kokoelma hupaisia, lyhyitä kertomuksia, jotka on saaneet kriitikoilta paljon kehuja. Novellit sisältävät paljon mustaa huumoria ja nerokasta tarinan kerrontaa. Berlinin kerrotaan olleen jatkuvasti eri paikoissa pätkätöissä, kolme kertaa naimisissa, neljän pojan äiti, joka kärsi alkoholismista ja poltti runsaasti tupakkaa ja näistä elämän kokemuksistaan hän ammensi juttuja novelleihinsa. Harmi, että hänen kirjoittamisen lahjaansa ei osattu arvostaa hänen eläessään.
Oliko nämä sinulle tuttuja kirjoja?