Ladataan...
ansubansku

Nyt on se hetki, kun sallin pienen hetken vain uppoutua sohvalle kone sylissä. Olo on aika väsy.

Arki on ollut aika erikoista. Pitkillä bussimatkoilla on tullut pohdittua vähän kaikenlaista - yksin ja muiden kanssa. Usein kyllä vain puolikoomassa kuulokkeiden turvassa kuunnellen Auroraa ja YOUNGHEARTEDia. Meidän bussimatkat ovat saaneet mut muistamaan miltä tuntuu olla vuoristoradassa. Ja välillä kaduttaa, kun valitsin sen korkeimman reunapaikan. Joka aamu ne samat naamat, samat tyypit samoilta pysäkeiltä. Yhtenä aamuna yksi opiskelija pelleili ja koko bussi nauroi. Toisena aamuna yksi tyttö nauroi niin kovaa, että koko bussi kuuli sen. Näinä molempina aamuina mua hymyilytti, vaikkei ollut mitään kummempaa syytä. Linja 15, legenda.

Vaikka on ollut paljon stressattavaa, on ollut helpottavaa huomata, kuinka sitä kaikkea pystyy suodattamaan mielestä. Aiempaan postaukseen liittyen, mun iho parani mikä oli paras hetki vähään aikaan. Oon tutustunut tosi ihaniin ja inspiroiviin ihmisiin ja huomasin tänään sanovani "Muutto oli paras päätös". Oon fiilistellyt tätä kaupunkia, katsonut ilotulitusta, harjoitellut piirtämistä ja käynyt leffassa. Kuukausi muutosta, ja vaikka mitä kivaa on tapahtunut.

 

Mun kurssien ansiosta, kaivoin pitkästä aikaan mun järjestelmäkameran esiin. Tarkoituksena on paljon kuvata, en vielä tiedä aihetta tai teenkö portfolion vai mitä, mutta mahdollisesti tännekin on tulossa vähän erilaista sisältöä.

IHANAA LOPPUVIIKKOA <3

Ladataan...
ansubansku

Mulla on nyt ollut vahvasti tämä aihe pinnalla, joten päätin että heitän tänne pienen avautumispläjäyksen aiheesta.

Mulla on atooppinen iho. Selitettynä siis, mun ihon rakenne on poikkeava ja se altistuu kuivumiselle helpommin kuin tavallinen iho. Mulle todettiin tämä jo ihan vauvana ja se oli silloin jo tosi paha. Mun kehoon ilmestyy kuivia läikkiä, jotka kutisevat ihan törkeästi, ja oleellisesti alkavat punertaa. Rasvaan siis jatkuvasti, ja päivä on pilalla jos lähden kotoa ilman näitä rasvoja.

Muistan, kun noin 10-vuotiaana mulla oli koko talven kasvot ihan kuivilla läikillä. Enkä muuten omista niiltä ajoilta hirveästi kuvia itsestäni. Näytin jo melkein pelottavalta, ja muistan kuinka rankkaa se oli mulle, kun joka päivä joutu käsittelemään aihetta, miksi mun kasvot näytti siltä. Tein myös tosi pitkään sitä, että välttelin ihmisiin katsekontaktia, koska häpesin sitä ihottumaa.

minä ilman meikkiä helmikuussa

 

Mun iho siis reagoi lähes kaikkeen. Jos ilmasto muuttuu nopeasti, saan ihottumaa. Olen kerran elämässäni lähtenyt aurinkolomalle keskellä talvea, ja sain ihottumaa koko viikoksi. Jos käyn jossain muualla suihkussa, mun iho reagoi siihenkin. Veden juonti, ruokavalio, lika, hiki, pesuaineet jne.

Pari vuotta sitten kävelin vahingossa kauppakeskuksen yhden liikkeen ohi, mistä mut ylipuhuttiin kokeilemaan merisuolaa sisältäviä voiteita. Siitä lähtien olen käyttänyt kasvojen pesuun kyseistä tuotetta. Olen ollut niin tyytyväinen asiakas, että ostin viime talvena kyseisen merkin yövoiteen jolla oli hintaa 60 euroa (tuote oli 50% alennuksessa...). Voide sai yllä näkyvän lopputuloksen. Kevät oli mulle semmosta kulta-aikaa, mun iho oli niin puhdas. En kärsinyt atopiasta enkä aknesta.

 

maaliskuussa

 

Niin kuin tästä tekstistä voi päätellä, mun ihottuma on tällä hetkellä tosi pahana. Syynä todennäköisesti eri pesuvesi. Mun kaula on laajalti punoittavassa ihottumassa, ja näytän lähes siltä, että joku olisi kuristanut mua. Mun kasvoissa on kuivia läikkiä, eikä ne lähde vaikka olen kokeillut mitä. Tuntuu turhauttavalta, kun näyttää siltä ettei hoitaisi ihoa, vaikka todellisuudessa käyttää siihen ihan julmattomasti aikaa. Muistan, kun mun kaveri selitti aikoinaan, että hän pesee meikit ainoastaan puhdistusmaidolla ja that's it. Mulle se on tuntematon käsite, miten voi olla puhdas iho noin???

Mene lääkäriin, joo. Oon käynyt lapsesta asti eri ihotautilääkäreillä, mutta tämän kanssa täytyy vain elää. Joskus mun iho on parempi, joskus se on tosi pahana. Tänään kadulla huomasin, että mun kaulaa tuijotettiin, ja silloin alkoi kaduttaa että jätin huivin kotiin.

On sitä pahempaakin, totta. Mun ongelma on pieni monien muiden joukossa. Mutta pakko sanoa, jos sulla on puhdas normaali iho, oot mun silmissä niin onnekas! :-D

Jos jollain on jotain vinkkejä tai ihan mitä vaan - pliis kerro! 

 

(Kuvat on täysin käsittelemättömiä.)

Ladataan...
ansubansku

Jacket // Mango, cardigan // BikBok, pants & backpack // h&m, scarf // Cubus, sneakers // Nike

 

Mä olen täysin uppoutunut kouluelämään, ja samalla syksy on tullut. Tämän päivän pukeutuminen kertoo paljon siitä mitä haluan pukea päälle tällä hetkellä - rentoa ja lämmintä. Musta on aina kesän jäljiltä ihana heittää villapaidat ja kaulahuivit päälle. Eikä muuten yhtään haittaa juosta enää helteessä grillaavaan bussiin. Kiitos syksy kun tulit.

Mä pääsen tekemään koulussa kaikkea tosi mielenkiintoista, eli oon ihan innoissani palannut koulun penkille. Eikä meidän koulun puitteissa ole yhtään valittamista! Tuo ympäristö on niin kaunista ja sitä pitää käyttää hyödyksi, kun pääsen myöhemmin enemmän tuolla kuvailemaan.

Pages