rakastuin syksyyn

Niin pitkälle kuin muistan, oon aina inhonnut syksyä enemmän tai vähemmän. Lyhyen kesän jälkeen on täytynyt palata uupuneena koulun penkille leikkimään viisasta, ja useimmiten ollaan aloitettu reippaalla tahdilla. En koskaan osannut valmistautua siihen kaikkeen. Oon pysynyt tällä kannalla tähän mun välivuoteen saakka. Nyt kun uskallan sanoa, että elämä on vähemmän stressaavaa, pakko sanoa että tää syksy on niin ihanaa aikaa.

Musta on ihanaa kun tulee kylmä ja iltaisin on jo aivan pimeää, se on omalla tavallaan niin kaunista. Ulos lähtiessä voi laittaa villapaidan ja sen paksuimman kaulahuivin päälle ja peittää itsensä kaikkien niiden vaatteiden alle. Se on ihanaa. Illalla on paras lenkkeillä katuvalojen alla, eikä silloin ihmiset pysty tuijottamaan kaukaa.

Varsinkin lukioaikoina elämä meni syksyn yli täysin sumussa. Oon aina ollut laiska opiskelemaan, mikä vaikeutti kaikkea syksyisin kun väsytti eniten ja ajatukset olivat aivan muualla. Välivuosi on tuntunut nyt enemmän siltä oikealta valinnalta, kerrankin on vaan voinut nauttia tästä kylmyydestä ja nukkua paljon. Musta on ihanaa kävellä työpäivän jälkeen kotiin ja ihmetellä tota ruskaa. Ja kaiken tän lisäksi mun ei edes tarvitse miettiä koulua.

Vaikka mun mielestä kesässä yksi paras juttu on se valoisuus, niin se syksyn pimeys on silti kiehtova. Oon aina ihmetellyt taivasta ja musta olisi ihana tuijotella sitä tunti tolkulla. Kaikki on vaan niin kummallista, pilvet, kuu ja tähdet. Jo pienenä musta oli ihana roadtripillä katsella auton takapenkillä tähtiä ja kuuta, kun puut juoksi ohitse. Kuulostan ihan joltain wannabe-taiteilijalta, mutta musta tulee vaan ihme tunnefriikki tähän vuodenaikaa.

Syksyyn tietysti myös kuuluu kynttilöiden polttelu, kuuma kahvi ja tee, pulla ja elokuvamaratonit. Oon valitettavasti kotihiiri, ja musta on ihanaa kun kukaan (tai kaikki) ei tuomitse tätä mun laiskottelua. Oon tylsä, tiedän.

Syksy saa mut aina muutenkin entistä mietteliäämmäksi, ja mähän muutenkin oon se tunnettu yliajattelija. Mä mietin ihan koko ajan, ihan kaikkea, hyviä ja huonoja juttuja. Jos vastaantulija hymyilee mulle, saatan hymyillä takaisin, mutta puolen minuutin kuluttua kaivan jo laukusta peiliä ja epäilen että mun naamassa on jotain, siksi se nauro mulle. Tää on niin huono piirre mussa.

Vaikka tänä päivänä välivuosia ei suositella, ja jotkut varmasti haluisi jopa kieltää ne, mua ei yhtään kaduta etten hakenut vielä jatko-opiskelemaan. Olin hengähdyksen tarpeessa, ja tää oli se mun oikea valinta. Mulla ei ole vielä hajua että mihin pyrkisin opiskelemaan tulevaisuudessa, mutta sen yritän keksiä ensi keväänä. Edes johonkin haen.