Minä olen siivilä, johon kaikki pysähtyy, hyönteisten kutoma seitti, Pahat ajatukset häpeä, valontyhjät kuukaudet   Käyt kääntymässä ja lähdet, ei se mitään, olen oppinut olemaan vaatimatta, luopumaan   väsynyt olemaan    aina vähän liian vähän tai vähän liikaa    soutamaan paikallani siellä  missä vettä ei ole  Vain jostain tihkuu yhä  se heiveröinen valo, ehkä kevät […]

Tilastot kertovat, että yksin asuu tässä maassa 1 131 424 henkilöä.    Öisin uudessa kodissani kuuntelen lähteviä ja saapuvia junia, kuinka ne humisevat pääni yli valuvat tarinat joissa minulla ei ole edes sivuosaa.   Tilastot kertovat, että päivissä on jo 28 minuuttia lisää valoa.    Aamuisin se ryömii seinääni pitkin kuin haluaisi koskettaa luvata jotain parempaa. […]

Tämä talvi on ollut pimeä kuin päähän heitetty säkki harmaata armeijasarkaa,  niin tiheää, että sen läpi tuskin näkee.   Pimeimpänä päivänä pakkaan, ensin levyt, sitten vaatteet, muistiinpanot lause kerrallaan. Olen lähdössä taas.    Tänä talvena olen tehnyt päätöksiä parhaan rohkeuteni mukaan parhaiden voimieni mukaan ja valmis jo hautaamaan tämän vuoden, tämänkin, sen vaikeimmat päivät ainakin. […]

Jossain kaukana tuuli laulaa mahtavan laulun  jonka kuullessani aina liikutun, kuten aina, kun täytän vuosia, vaikka päivät raahautuvat seuraaviin samankaltaisina sittenkin   iltaisin syön jääkaappikylmiä klementiinejä, järsin nahistunutta aurinkoa miten näin valottomia päiviä voi olla miten iho näin varisee irti                     hauras solukko (kylmästä tai kosketuksen puutteesta […]

Ylikiehuneita öitä, sateisia päiviä,  unia, joissa on kaikki muu paitsi tolkku sanat ovat silppua, jota en saa järjestykseen, sillä miten puhua siitä että pääni sisällä asuu vain lintu ja solmu ja hyönteisiä         niiden ääni kantaa omaani kauemmas               Että sitä sattuu. Kaikenlaista.  Voit tehdä mitä vain, mutta […]

Sataa vettä joka päivä. Puhun ääni flunssasta kapeana ja selviydyn, koska ainahan minä. Väkisinhymyillyt tunnit jonossa kuin viirit, joita ripustaessani lopulta sotken narut ja itseni tyystin. Keskellä vettynyttä lokakuuta havahdun: olen solmussa taas, ja vieläkin, ja ihan kokonaan.  Otan tämän työpaikkani ensimmäisen sairaspäivän ja tunnen pettäväni kaikki ja itseni ja sen, joka minussa vaatii tekemään aina vielä […]

Sain tehtäväksi tarkastella itseäni peilistä ja kirjoittaa siitä. Miten vaikea tehtävä. Keho kantaa mukanaan niin paljon sellaista häpeää ja kipua, jota ei voi sanoittaa kokonaan. Rivien väliin jää aina arpikudosta ja mihinkään tarkentumattomia muistijälkiä. Sisäänpäin kääntynyttä surua, koteloitunutta vihaa. Ehkä juuri siksi sain tehtäväksi kirjoittaa siitä. Että ehkä joskus vihaisin itseäni vähemmän, oppisin katsomaan peiliin […]

Lapsesta, joka päästää niin helposti ilmapallosta ja itsestään irti,  joka oppii luottamaan muiden sanoihin enemmän kuin omiinsa, kasvaa nainenjonka luota on helppo lähteä. Joka lähteekun kaupunki nostaa siltojaan   päästääkeen veneet ja vedet lävitseen. Nainen oppii lähtemään, toteamaan kysyttäessäettei sellaista aikaa oikeastaan ole jonka jälkeen irtoaminen lakkaisi tekemästä kipeää. Ja lapsesta kasvaa nainenjoka seisoo rautatiesillallarepussa […]

Tulee aamu, jolloin puen päälle syystakin ja annan vuodenajan tulla kokonaan, tuulen pestä taas lyhennetyt hiukset.  Tulee päivä, päiviä, jolloin kalenteri täyttyy kokouksista, jotka kasvavat pitkiksi nauhoiksi varsinaisen päivätyöni ympärille. Päivistä tulee pitkiä ja liehuvia, puhuminen väsyttää, en ehdi uimaan enkä ruuanlaittoon enkä metsään, ajoissa nukkumaan. Tulee päivä, jolloin ruokatauko unohtuu, palaveri venyy, olen koko […]

Heinäkuu ja elokuu vaihtavat vaivihkaa paikkaa. Muisti tislaa hetkistä kirkkaita, vaikka niistä on jo kauan.  Vaikka vaihdan levyn toisensa jälkeen, jättämäsi hiljaisuus soi minussa ympyrää, ei lopu.