Treffit jatkuvat koko viikonlopun, vievät meitä museoon taulujen äärelle, jotka ovat yllättäviä ja hurjia niin kuin hetki, jolloin kohtasimme vuosien päästä. Sunnuntai vie meitä intialaiseen ravintolaan ja kaduille, jotka ovat niin jäisiä, että horjahtelen miestä vasten. On niin hyvä, että alan vaistomaisesti pelätä, koska niin olen oppinut tekemään jonkin hyvän tullessa kohdalle. Alan muuttaa hetkeä […]

Viikonlopun brunssi venyy huomaamatta keskiyöhön   avataan vielä yksi pullo kuivaa kuohuviiniä   ja melkein kaikki haavat ja haaveet (vanhat ja uudet) tehdään kahvikuppianalyysiä ja meloninkuoriteoriaatoisiamme tukien sillä niin ystävät tekevät.   Aamuyöllä itken ja sen jälkeen hymyilen itkenein silmin, nukahtaessani kuulen ystäväni hengityksen jostain läheltä ja olen täynnä toivoa, joka ei ole epävarmuutta eikä varmuutta tulevasta, […]

Luin Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista ja tuli pitkästä aikaa tarve kirjoittaa päiväkirjaa. Tai ”päiväkirjaa”. Jotain. Vuosi vaihtui toiseksi vähän salaa, huomaamatta. Olen jo pitkällä tammikuussa ja yhä kirjoitan papereihin vahingossa 2016.  Vuosi vaihtui ilman juhlia. Olin apukäsi-tuuraajana työpaikalla, jossa en ole ollut koskaan aiemmin. Vuosi vaihtui, ja seuranani oli vain pino likaisia kattiloita, joidenkin […]

Marraskuu ja maanantai jatkuu, pohjaa ei tule vastaan. Leikkaan pimeää käsilläni, katson suoraan läpi ikkunan enkä näe pimeältä mitään. Nukun kaiken ajan, minkä voin ja saan nukutuksi, teen päätöksiä, joista en ole ihan varma.  Tällaisina päivinä on vaikeaa olla varma mistään, kun marraskuu ei suostu loppumaan eikä pimeys väisty, työt lopu, jokin tapakristillinen työmoraali ei anna lopettaa, jättää […]

Marraskuu tuntuu jatkuvan naurettavan kauan, loputtomiin. Lyhyissä päivissä roikuu harmaata sumua kuin naavaa. Kastelen kengät ja tulostin jumiutuu, en osaa liittyä luontevasti keskusteluihin, päättää lauseita oikein. En osaa vastata, kun työterveyslääkärissä kysytään, olenko työkykyinen, huolehdinko itsestäni, mitä haluan tehdä. En osaa vastata, kun minulta kysytään miten menee, miten voin olla avuksi, miten elämä noin muuten.    Mitä […]

Syntymäpäiväni aamuna tiedotetaan, että Trump on voittanut vaalit. Lumi on satanut kadut umpeen. Kahlaan hämmentyneenä marraskuisessa viimassa ja jokin linnunluinen minussa vapisee.  Iltapäivällä saan sähköpostin, jossa kerrotaan, ettei minua valittu työpaikkaan, johon toivoin pääseväni niin paljon, että sisintä kivisti. Kivistää vieläkin.  Kaikki puhuvat koko päivän siitä, kuinka olemme siirtyneet totuudenjälkeiseen aikaan. Yhdyn lehtien, bussien, käytäväpuheiden […]

Se ei ole maailman helpoin asialähettää joitakin sähköpostejatunnustaa pelkäävänsä nykyisin (vähän kaikkea) puhua päivät läpi, silloinkinkun haluaisi olla hiljaa ja uneksia,nukkua kaikkien valvottujen aamuöiden unet kerralla läpi,tilkitä raot joista tuuli käy  ja joista varjot kulkevat. Varjot ovat seuranneet niin kauan,että ne saavat lopulta oman äänen,alkavat puhua ihon läpi,pakottavat kämmenet auki selkärankaan asti,pakottavat polvilleen. Minä otan tämän vastaan […]

”Kenenkään ei ole pakko olla se ihminen, joksi on syntynyt, vaan itsensä voi koota kuin  palapelin.         Silloin täytyy valmistautua enää siihen, että koska elää niin lukemattomia elämiä, joutuu peittelemään kertomiaan valheita aina uusilla valheilla, ettei joutuisi kohtaamaan kiinnijäämisen aiheuttamaa myrskyä”, kirjoittaa Patjim Statovcki. Olen hakenut hänen uusimman romaaninsa, Tiranan sydämen, kirjastosta, ja luen sitä ja itken […]

  Siri Kolu on ollut suosikkikirjailijoitani aina siitä lähtien, kun luin vuonna 2008 hänen esikoisteoksensa,Metsänpimeän (Otava:2008)Se oli kaunis, omaääninen ja voimakas. Se tuntui heti omalta ja tärkeältä. Vaikka luen nykyisin harvakseltaan nuortenkirjoja, lastenkirjoista puhumattakaan, Kolulta olen lukenut kaiken lukuun ottamatta Rosvola-sarjan viimeisimpiä osia. Kolulla on harvinaislaatuisen hieno taito kuvata lapsen ja nuoren kokemusmaailmaa ja  erityisesti sitä, miltä […]

Ensimmäiset blogitekstit syntyvät kai aina siitä, että tulee (taas) pakottava tarve kertoa oma näkökulma. Jättää jokin jälki.   Koulujen alettua lehdissä on jälleen keskusteltu koulukiusaamisesta. Useimmiten äänessä ovat kasvattajat, opettajat, tutkijat ja projektinvetäjät. Joskus myös kiusatut ise. Erityisen koskettava blogiteksti löytyi täältä Lilystä. Sen lopun luin monta kertaa, ja siinä sanottiin: ”Sä olet rohkea, kun […]