Lapset on maailman paras small talk -aihe!
Mä olen välillä vähän sosiaalisesti vaikea, juhlat ja muut tilanteet missä on suuria määriä ihmisiä pelottaa, ja joskus ihan työpaikan kahvitunnillakin on ahdistavaa kun tuntuu etten tiedä mistä normaalit ihmiset puhuu keskenään. Sen jälkeen kun Koo tuli mun elämään, oon kuitenkin huomannut yhden ihan mahtavan asian: lapset on aivan paras small talk –aihe!
Yhdessä vaiheessa ehkä 5-6 vuotta sitten huomasin, että olin kasvanut hiljalleen eroon mun lukioaikaisesta kaveriporukasta. Syynä oli elämäntilanteiden erilaisuus: ensinäkin mä työskentelin tosi erilaisella alalla ja toiseksikin melkeinpä kaikilla lukiokavereillani oli jo omaa perhettä vähintään yksi lapsi, jos ei useampaakin. Tuolloin mä tunsin itseni tosi ulkopuoliseksi ja ehkä vähän epäonnistuneeksikin kun tuolloin ei ollut parisuhdettakaan, saati sitten lapsia. En tuntenut samaa ulkopuolista oloa työympyröissäni tapaamien ihmisten kanssa, koska mun alalla on tosi normaalia, että uraa rakennetaan pitkään eikä työkuvioista tutuilla ystävillä ole melkein kellään vieläkään lapsia. Niinpä oli aika luonnollista että aloin yhä enemmän viettämään aikaa muiden ystävien seurassa kun näiden ”lapsellisten”. Silloin tuntui siltä, etten mitenkään osannut osallistua keskusteluun lasten korvatulehduksista tai muista niiden ajankohtaisista aiheista. Nyt onkin ihan tosi ihanaa, että voin osallistua kaikenlaisiin keskusteluihin mun Koo-aiheisilla jutuilla!
Lapset on poliittisesti korrekti, aina ajankohtainen aihe, joista ainakin suurimmalla osalla ihmisistä (paitsi ilmeisesti mulla itselläni 5-6 vuotta sitten) on jonkinlaista kosketuspintaa ja sanottavaa. Koon tempaukset (”Jii kysyi Koolta että mitäköhän mä haluaisin synttärilahjaksi niin Koo kysyi varovasti multa että haluaisitkohan sä leegoja?”) naurattaa kaikenikäisiä ihmisiä ja niistä on jotenkin helppo ja turvallista puhua: puhuu ikään kuin henkilökohtaisesta asiasta koska kertoo kuitenkin juttuja läheisestä pikkuihmisestä ja sitä kautta omasta elämästään, mutta ei kuitenkaan tarvitse kertoa mitään oikeaa kuten stressiä omasta urakriisistä tai sairastelevasta sukulaisesta, ellei sitten tahdo.
Bring it on, kahvipöytäkeskustelut, mä oon valmiina!
Oletteko huomanneet saman ilmiön?