Kielimokailuja… ja stereotypioita

Tulin yllätetyksi.

– Hei, oletteko Suomesta?,  joku kysyi takanamme suomeksi.

Käännyin. Kuka nyt Lontoossa puhuu suomea…

– Joo, ollaan!

Ilmeeni paljasti minut.

Noloa! Niin noloa! Yritin peittää hämmennystäni hymyllä. Tuskin meni läpi.

 

Seisoimme pojan kanssa kaksin onnistuneen sovituskoppikierroksen päätteeksi kassajonossa parit farkut kainalossa ja höpöttelimme hölmöjä suomeksi, tottakai. Meillä on samanlainen huumorintaju ja – tunnustan – usein naureskelemme salakielellämme ikätasollemme sopivia pierujuttuja.

Tosin nyt en hävennyt juttujamme. Nainen huivin takaa hymyili meille. Kolme pienempää tummaa silmäparia katsoi uteliaana. Perhe takanamme ei näyttänyt lainkaan kantasuomalaiselta ja hetken aikaa kesti hoksata, kuka meille puhui meidän omalla äidinkielellä täällä monikulttuurisuuden kehdossa ja vielä niin arkisessa paikassa kuin vaatekaupan kassajonossa. Ei sillä, etteikö Lontoossa kuulisi suomea (joka kerta Oxford Streetillä, by the way… be careful there..), mutta nyt oltiin kaukana turistipaikoista ja framille nostettiin stereotypia kalpeasta ja maantieharmaasta pohjoisen kansasta. Ja se stereotypia ei ollut enää totta. Niin vanhentunutta, että se lähinnä paljastaa minun ikäni. Onneksi!

Mokailu jatkui. Yhtäkkiä en osannutkaan puhua pelkästään suomeksi. Naisen suomen kielessä kuului murtava aksentti ja ikään kuin helpottaakseen kommunikointiamme seilasin englannin ja suomen kielten välillä. Miten hölmöä. Sain itseni kiinni älyttömyyksistä. En varmasti olisi miettinyt, millä kielellä kommunikoidaan, jos perhe olisi näyttänyt perinteisemmältä skandinaavilta tai puhunut kieltä kuin kantaväestö.  Ja toisekseen, nainen varmasti haluaa ylpeästi puhua suomea suomalaisten kanssa, koska on tämän vaikean kielen opetellut! Kielitaitomme on globaalisti katsottuna niin loistavaa, että usein kieli vaihtuu hetkessä toiseen ja sehän voi olla jopa haitaksi, etenkin maahanmuuttajien kanssa.

 

Kassajono eteni. Lapset tuntuivat puhuvan erinomaista suomea. Perhe oli asunut Lontoossa vain puolisen vuotta. Oli pakko kysyä naiselta, kumpi paikka on parempi.

– Tykkään enemmän Suomesta. Siellä on niin rauhallista ja turvallista lapsille.

Yes, I agree! Silti jäin pohtimaan eikö monikulttuurisemmassa Lontoossa ole helpompaa kuin maahanmuuttajana Suomessa. Todella toivon olevani väärässä!

 

Laura