Missä näet itsesi yhden, viiden tai kymmenen vuoden kuluttua?

Oli niin ajatuksissani, että meinasin talloa naapurin mäyräkoiran kadulla. Iloinen nuori omistajanainen kysyi heti:

– Are you ok?

– Yes, I am. So sorry about that.

Seison vaan risteyksessä, tai siis koko meidän perhe. Kuvainnollisesti. Jälleen. Naapurin mäyräkoira napitti tyttöä rattaissa, kun vaihdoimme muutaman kohteliaan pintapuolisen sanan. Se on samanikäinen kuin meidän baby.

Tuntuu, että tilapäisesti ulkomailla asuminen on tuonut elämään enemmän risteyksiä kuin niitä oikeasti edes tarvitsee. Jos on selvät rajat tai määräajat asioille, tienhaaroja on vähemmän. Rajattomuus tekee vallattomaksi. Siksi kai monen yliopisto-opinnoista tulee niin helposti monivuotinen polku. On vaihtoehtoja, joista valita ja jokainen tie vie omaan suuntaan.

Kotiin päästyäni, päätin tehdä asialle jotain konkreettista. Kirjoitin tulevaisuuteni näkyväksi. Pohdin suuria linjoja, haaveita, toiveita ja päämääriä klassisen tulevaisuuslistauksen mukaan. Kysymys kuuluu: Missä näet itsesi vuoden, viiden vuoden, kymmenen, viidentoista ja kahdenkymmenen vuoden kuluttua? Mitä asioita elämääsi kuuluu?

Oli mielenkiintoista havaita, että toiveeni ovat kovin arkisia. En haaveile jet set -elämästä, en valkoisella ratsulla saapuvasta prinssistä enkä extreme-kokemuksista. Onneni koostuu lähinnä meren rannoista, itsensä sivistämisestä, kansainvälisyydestä, lasten kouluttautumisesta ja aamun arkista ruisleivistä. Kahdenkymmen vuoden päähän oli jo vaikeampi nähdä, viiden vuoden tähtäin vaikutti osittain jopa hyvin suunnitellulta. Omalta osaltani! Onhan tässä muutama muukin…

Muistan tehneeni saman listauksen nuorena parikymppisenä. Silloin siellä luki valmistuminen, mielenkiintoiset freelancer-työt ja kaksi lasta. Olen saavuttanut kaiken. En itsekään tajunnut olevani näin päämäärätietoinen suurten linjojen vetäjä.

Perheellisenä risteyksissä seisominen on kuitenkin täysin eri asia, kun pitää sovittaa yhteen monien ihmisten toiveet ja tarpeet. Kun yksi on vaihtelunhaluinen ja toinen taas hitaasti lämpenevä, on siinä jo aikamoinen soppa sekoitettu. Listauksen ansiosta joutuu punnitsemaan, mikä on itselle ihan oikeasti tärkeää. Se auttaa jäsentämään omia toiveita ja jopa puhe konkreettisista aikatauluista on helpompaa.

Ukko sanoi haluavansa koiran. Onhan se jo vuosia puhunut lemmikistä ja minä olen nihkeillyt, mutta nyt kun tajusin kuinka tärkeää se sille on, niin ei se ole mikään kynnyskysymys. Ehkäpä seuraavan viiden vuoden sisällä joku toinen kompuroi meidän koira nilkoissa. Tai jos totta puhutaan, taisin unohtaa kysyä minkälainen seiväshyppy pitää tehdä meidän koiran kohdalla.

 

Laura