Miten trampoliinilla saa hyppiä? – ja muita tärkeitä yleisiä sääntöjä
Siis ihan oikeesti! Luen netistä suomalaisia otsikoita. Juu, edellisestä postauksesta huolimatta, yritän someilla ja pysyä kuvioissa, mutta ajatus karkaa. Olen hämmentynyt, mistä kaikesta kirjoitetaan tai pikemminkin millä tavalla. Tämä kolahti varsin kovaa:
Onko teillä pihalla tramppa – ja millaiset säännöt siinä on? Yksin vai yhdessä? (Meidän Perhe, FB-sivut, kirjoittanut toimitus 24.5.)
Siis häh? Mikä kysymys. Mitä merkitystä sillä nyt on muille, millaiset säännöt meidän oman kotipihan trampalla on? Onko tämä kysymys millään tavalla relevantti? Koska aikalailla fakta on se, että toisilla on toisenlaiset säännöt kuin toisilla – anyway! Miksi valtakunnan perhelehti kysyy tällaista?
No tiedän, tässä yritetään nyt normittaa maailmaa. Sopia niitä yhteisiä sääntöjä, jottei sitten sen naapurin kanssa tarvitse käydä keskustelua, kun teidän trampalla toimitaan eri tavalla kuin meidän trampalla. Voi aina vedota siihen, että suurin osa perheistä toimii tietyllä tavalla ja sen eri tavalla toimivankin tulisi toimia kuten muut. Ja samalla tullaan luulleeksi, että kaiken normittaminen jotenkin helpottaa elämää. Kun ei tarvitse erikseen keskustella mistään vaan voidaan olettaa toistenkin toimivan samalla tapaa kuin itse tekee.
Luen lisää otsikoita:
Miten paljon lapsi saa harrastaa? (Meidän Perhe, FB-sivut, kysely 23.5.)
Siis, miten niin saa? Sen kun harrastaa vaan! Omien rahkeiden ja perheen mukaan.
Näin peruna keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen (IS. 24.5.)
Oikein tai väärin? Oikeesti, kaverit. Eri tavalla!
Parvekegrillaukselle ei voida mitään – Kiinteistöliitto: Älkää edes yrittäkö kieltää sitä (Taloussanomat 24.5.)
No, huh! Jotain sentään saa tehdä ilman valvontaa. Kiitos Kiinteistöliitto!
Mutta ihan oikeesti. Tarvitaanko me kaikkea tällaista? Jos tarvitaan, niin mihin? Siihen, että Lontoossa asuvan suomalaisystäväni käyttämä termi ’Sääntö-Suomi’ pysyy pystyssä?
Tulen hulluksi. Miksi joku yrittää normittaa maailmaa? Halutaanko me todella säännöt joka ikiselle asialle? Onko relevanttia keskustella tällaisista mitättömistä pikku-säännöistä? Kohta on varmaan normitettu jokin virallinen nukkumaanmenoaika kaikille, aikuisille ja lapsille. Hyvän elämän perusta. Kivijalka. Siis jos joku perhe haluaa antaa kaikkien lasten mennä sinne trampalle yhtä aikaa ja vielä ilman niitä verkkoja, niin sehän ei ole sinun käsissäsi. Paitsi, että voit kieltää omia lapsiasi menemästä niiden pihalle tai trampalle.
Ei ole olemassa yhtä hyvää tietä hyvään tai normaaliin elämään. Mitä on edes normaali elämä, lopulta? Tällaisten normitusten tekeminen ja keskustelu niistä ei vie meitä mihinkään muualle kuin ahtaaseen laatikkoon. Ja sitten siellä laatikossa voidaan huonosti, koska oikeasti ja todellisessa elämässä me haluttaisiin tehdä aivan toisella tavalla, mutta me ei voida, koska meillä on nämä normit ja oletukset, joiden mukaan pitää elää. Joten voidaanhan sopia yhdessä, että ei sitten mennä sinne trampalle yhtä aikaa eikä varsinkaan ilman niitä verkkoja, eihän! Hahhah…
Ja muistaakseni kirjoitin talvella sen hetkiset fiilikset parasta Lontoossa top5:een ensimmäiseksi kohdaksi diversiteetti eli monimuotoisuus. Olen edelleen sitä mieltä! Tiukat normitukset luovat ahtaan tilan, jossa ihmisellä ei ole mahdollisuus kasvaa omaksi itsekseen ja tietää mitä elämältään haluaa, koska kaikki tulee toteuttaa yhteisön sallimissa rajoissa. Enkä edes puhu tiukoista uskonnollisista yhteisöistä. Joten tehdäänhän yhdessä ne säännöt sinne trampalle. Hahhahh…
Pirkko Saisio on käsittääkseni saanut kupin kiehumaan haastattelullaan Hesarissa (13.5.) punavihreästä kuplasta, jolla on tarve olla aina oikeassa. En ihmettele, Saision havainto on terävä: ”On kuin keskusteleminen olisi loppunut kokonaan – jos sillä tarkoitetaan erilaisten mielipiteiden esittämistä, pohdintaa ja analyysiä. Nykyään on ihmisiä, joille käsitteiden tarkka määritteleminen tuntuu tärkeämmältä kuin ajatustenvaihto, ja sitten on toisia, joille keskustelu on pelkkää tunnepitoista ryöpsähtelyä.” Saisio puhui paljon suuremmista aiheista kuin trampoliinilla hyppimisestä tai perunan keittämisestä, mutta jos pienissäkin asioissa pitää aina hakea ”oikea tai normitettu” vastaus, niin eihän keskustelusta tule mitään. Ja nyt joku viisaasti toteaa, että reagoin tramppa-otsikkoon turhan voimakkaasti, sillä toimitushan vain kysyi perheiden sääntöjä. Vastaan tähän, niin kysyi, mutta miksi toimitus kysyi? En keksi muuta vastausta kuin luodakseen yleisesti hyväksyttyjä sääntöjä jokaiseen kotiin. Niitä oletuksia. Toimituksen tehtävä yhteiskunnassa on eri kuin naapurin ja siksi on eri asia, onko kysyjä valtakunnallisen perhelehden toimitus vai naapuri, joka tuo lapsensa pihalle leikkimään. Voit olla kanssani eri mieltä. Hyväksyn sen.
-Laura