Näkymätön naapuri
Julkisuuteen, mediaan, pinnalle mahtuu aina yksi aihe kerrallaan. Ja kaikki vouhkaavat siitä. Aivan viime viikkoina se yksi aihe näyttää olleen hyvät ja huonot käytöstavat, Sikke Sumarin nostattama aihe lapsiperheiden ravintolakäyttäytymisestä. Juu-ei, en aio kirjoittaa siitä. Minun mielipiteeni tämän asian sopassa ei merkitse yhtään mitään.
Sen sijaan poimin Etelä-Ranskassa asuva Helenan blogista Chez Helena postauksen pinnallisista käytöstavoista, tervehtimisestä kotikadulla ja muutamasta ystävällisestä sanasta lähileipomossa. Helena kirjoitti Hesariin kolumnin, jossa kehotti ottamaan oppia ranskalaislasten käytöstavoista ja sai päälleen kuraa. Turha tervehtiminen kadulla on joidenkin mielestä pinnallista eikä syvempää ystävyyttä voi syntyä pintapuolisessa keskustelussa. Voi olla, näkökulmasta riippuen, mutta yhdellä lauseellaan blogipostauksessaan keskustelun pinnallisuudesta Helena osui nyt niin nappiin, että on pakko lainata:
”En osannut paikallisia tapoja ja podin yksinäisyyttäkin, mutta arvatkaapa mitä: näkymättömäksi en tuntenut itseäni koskaan”.
Näin minäkin olen täällä oloni kokenut.
Ympäristö reagoi.
Olen joku, jolle sanotaan hei.
Olen joku, jolta kysytään ystävällisesti how are you, vaikka vastauksella ei ole kysyjälle merkitystä.
Olen joku, jolta pyydetään tietä excuse me, please tai anteeksi, jos itse ollaan kulkuväylällä.
Olen joku yhteisössä, naapurustossa, toisille täysin merkityksetön, toisille jonkun niminen, joillekin se suomalainen ja joillekin vähän enemmän.
Olen joku. Olen ihminen. Olen kokonainen. Minut huomataan. Minua puhutellaan. Olen olemassa. Olen näkyvä. Siitä tulee kevyt olo. On helppo hengittää. Ympäristö näkee, huomaa ja samalla myös vartioi kaikkea mahdollista pahaa vastaan. Hymyilen takaisin. Ja vähintään tervehdin. Pyydän tietä ja pyydän anteeksi, kun tukin tietä. Joskus vaihdan myös muutaman pintapuolisen sanan kaupassa, kadulla, bussissa, koululla… Teen toiset näkyväksi. Se ei vaadi minulta mitään.
Jos haluat liittyä näkyvien joukkoon, aloita siitä ensimmäisestä vastaantulijasta kotikadulla, kaupassa, bussissa… Hymyile ja tervehdi. Nyökkäyskin riittää.
-Laura
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Seuraa blogia facessa, blogilistalla ja bloglovissa