Luottamuksen pitkä lanka
Muistan edelleen ensihavaintoni Englannista. Se oli hyvin pian muutettuamme. Ehkä satoi, ehkä ei, tubessa oli ruuhkaa, Oxford Street täyttyi turisteista, Adele räjäytti radiotaajuudet ja kuningatar vilkutteli parvekkeeltaan. Mutta minun havaintoni liittyy vahvasti vanhemmuuteen.
Oltiin pojan kanssa ”pelloilla” eli englantilaisittain niityllä, minä tukevasti takakenossa raskausmahaani silitellen ja pojalla jalkapallo. Ja koska kerrankin tilaa oli, poika juoksi pallonsa kanssa satoja metrejä edellä. Ensin sain yhden katseen, vähän ajan päästä toisen, vielä kolmannen, neljännen… ennen kuin ymmärsin, että vastaantulijat huolehtivat puolestani hyvin kaukana juoksevasta pojasta. Se, mikä oli minulle normaalia, oli englantilaisille outoa. Tajusin, että meillä suomalaisvanhemmilla on aivan valtavan pitkä näkymätön lanka omiin lapsiimme. Langalla on nimi: luottamus.
Mistä tämä nyt tuli mieleen? No, kun hieman sekavin tuntein katselen suomalaislapsia koulutiellä. Ihmettelen ja ihailen. Olen yhtäaikaa kiitollinen turvallisesta ympäristöstä ja peloissaan pienten lasten puolesta. Ristiriitaista. Niin kuin vanhemmuus yleensäkin. On todella upeaa, että lapset saavat kasvaa turvallisessa piirissä ja juosta omin päin pihalta toiselle tapaamaan kavereitaan, kulkea koulumatkaa yksin tai kaksin. Ristivetoa tulee pienistä eka- ja tokaluokkalaisista, joista takaapäin näkyy vain reppu ja jotka pahimmassa tapauksessa eivät mahtuneetkaan iltapäiväkerhoon ja viettävät pitkät iltapäivät ilman turvallista aikuista.
On suomalainen ihme, että vanhemmat päästävät pienet lapsensa liikenteen ja kaiken maailman ihmisten joukkoon ilman aikuisen valvovaa silmää ihan vaan yksinkertaiseen luottamukseen perustuen. On suomalainen ihme, että ympäristö on turvallinen. Että kadunjakajat ovat vastuullisia kansalaisia, pääsääntöisesti ihan täyspäistä väkeä. Silloin ei naapurin tarvitse pitää kymmenen minuutin palopuhetta siitä, kuinka asunnon ikkunaa ei k-o-s-k-a-a-n saa jättää auki, vaikka olisi vain nanosekunnin ulkoilemassa. On suomalainen ihme, ettei koulu vaadi alle kymmenvuotiaita mennen tullen kuljetettavaksi. On suomalainen ihme, miten vanhemmat vannottavat lapsensa kulkemaan suojateillä ja kuinka lapset osoittavat olevansa luottamuksen arvoisia. Itsenäisiä. On suomalainen ihme, että toisiin voi luottaa. Että me jaamme saman tilan, saman huolen, yhteisen taakan pienistä koululaisista ja takaamme toiminnallamme yhteiskuntarauhan. Rakastan ja ihailen suomalaisten kykyä luottaa!
”Tässä kulkee mun koko elämä”
Ja me huolehdimme siitä yhdessä. Sama sana, Yhdessä, on 100 vuotta täyttävän itsenäisen Suomen juhlavuoden pääteema.
-Laura
xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx
Seuraa blogia facessa, blogilistalla ja bloglovinissa