Ystävyys on kuin pikkuinen ukko…

… jolla on kädessään avain ja lukko.

Nyt täytyy tehdä tunnustus. Mua vaivaa jonkinlainen some-väsymys. En jaksa roikkua facessa, en tiedä päivän (some)puheenaiheista, en jaksa olla osallinen kaikessa digitaalisessa, enkä istua koneen ääressä surffailemassa milloin mitäkin… No, eikö se ole hyvä vaan? Juu ja ei. Siinä on sellainen pieni ristiriita, että mulle tärkeät ihmiset ovat nykyään vain sen somen tai digin välityksellä tavoitettavissa. Välissämme on reilut 2000 kilometriä. Te ihanat elätte toisenlaisten uutisten ja puheenaiheiden ympäröimänä ja kyllä minäkin haluaisin edelleen kuulla asioista, jotka teitä liikuttaa. Se energia on nyt valitettavasti valumassa englantilaiseen lattiakaivoon. Ja tiedän tasan tarkkaan, mistä some-väsymykseni johtuu.

Tapasin nimittäin ystäväni.

Siis ihan oikean sellaisen.

Kasvokkain. Ollessani reissussa muutama viikko sitten.

Parasta pitkään aikaan!!!

Café Lora

Tämä taitaa olla ulkomailla asumisen nurjia puolia. Ei pääse jakamaan ajatuksiaan tai elämäänsä ystävien kanssa kasvokkain. Ei ole sitä mahdollisuutta nauraa vedet silmissä jotain aivan älytöntä tai yhtä lailla jakaa surujaan. Ei pääse rutistamaan sitä läheistä ihmistä, joka ihan oikeasti tuntee sinut, ja sinä hänet.

Eikä ole parempaa tapaa jutella ihmisten kanssa kuin kasvokkain! Omalla äidinkielellä.

 

Olen tainnut tippua tähän englantilaiseen todellisuuteen. Tähän, jossa radion soittolistat ovat täynnä iloista poppia, kylillä tuntemattomat tervehtivät toisiaan eikä näiden uusien kavereiden kanssa seistä hiljaa vierekkäin. Kaverisuhteiden taso on kevyt ja itsensä ilmaisu vieraalla kielellä on usein vähän vajaata ja välillä tosi rasittavaa. Äidinkielellä ei tarvitse miettiä kulttuurisidonnaisuutta, toinen ymmärtää sanojen piilomerkityksiäkin. Äidinkieli on aina ensisijainen tunnekieli, vaikka vieras kieli olisi erinomaisesti hallussa. Huomaan eläväni kahden todellisuuden välissä, some-Suomen ja reaali-Englannin. Kumpikaan ei ole kokonainen. Englanti todellisempi. Some on ollut kontaktipinta ihmisiin, mutta kasvokkain tavattua tajuaa, millaista teflonia se oikeastaan on. Ei sinällään mitään uutta. Tefloniin vaan väsyy. Todellisuus on jossain toisaalla.

Kaipaan teitä, ystävät!

Sitä kaikkea yhteistä, mitä meillä on.

Sitä, miten me jaamme tuntemuksiamme maailmaa kohtaan.

Sitä, että puolinaisestakin ajatuksesta saa kiinni.

 

Ystävyys on kuin pikkuinen ukko, jolla on kädessään avain ja lukko. Niillä se sitoo ystävät yhteen, niin kuin maamies pellolla lyhteen.

 

Ihanaa, että olet olemassa!

 

-Laura

 

 

Suhteet Oma elämä Ystävät ja perhe

7-vuotiaan ensimmäinen koeviikko

No nyt se alkoi, valtakunnallisen tasokokeen koeviikko. English Primary School and Year 2, vastaa Suomen eskari-ikäistä. Aamulla koulun pihalla annoin onnenpotkun pyllylle ja sekö nauratti poikaa. Koko koeviikko taitaa mennä vähän enemmän hyräillen kuin tosissaan.

img_1760.jpg

Kokeet ovat pojan ensimmäiset. Koulu ei kerro, minä päivänä tasokokeet pidetään ja viime viikolla olikin yllättäin otettu varaslähtö ja pidetty englannin kielestä spelling test ja english test writing. Ensimmäinen on sanojen oikeinkirjoitusta, opettaja sanoo sanan, jonka jälkeen hän toistaa sanan lauseessa ja lasten pitää osata kirjoittaa sana kuulopuheelta oikein. Ja tämä on vaikeaa! Korva ei kerro, miten sana kirjoitetaan ja spelling onkin kouluaineista ainoa, mitä testataan viikoittain. English test writing on lauseen täydennystä joko itsenäisesti päästä keksityillä sanoilla tai opettajan antamilla vaihtoehdoilla. Yritin onkia, mitä sanoja kysyttiin, mutta vastaukseksi sain vain:

– Siinä piti tietää oliko se Jack vai back. Se oli back.

– Oliko back vai bag?

– Back.

– Mistä tiesit?

– No, se oli ihan helppoa.

So simple! Ihanaa, kun lapseni ei osaa ottaa paineita testeistä. Vielä… Ehkä sekin aika koittaa.

Tällä viikolla on sitten luvassa testit matikassa, maths, lukemisessa, english test reading ja lukuaineissa, topic e.g. science. Matikka on ainoa, jota olemme hieman treenanneet. Muut menee niin kuin menee… Ei vaan vielä voi vaatia, kun vasta on päässyt kieleen mukaan! Mutta vaikka voisikin vaatia, niin vanhempien on hyvin vaikea tietää esim. lukuaineista mitä pitää vaatia, sillä koulussa ei ole kirjoja. Viikoittaiset kotiläksyt antavat osviittaa siitä, mitä asioita koulussa käydään läpi. Matikkakin menee jo aika kovalla tasolla, nämä Suomen eskari-ikäiset laskevat yhteen-, vähennys-, kerto- ja jakolaskuja. Sellaisia kuten 5×5, 10/2, 24+15, 56-23 jne.. On tässä suomalaisvanhemmilla ollut naurussa pidättelemistä. Ja harras toive, että pojan matikkapohja saataisiin kuntoon.

Meidän Primary Schoolissa lapsille ei myöskään järjestetä muita kokeita kuin viikottainen spelling test. Vastuu lapsen oppimisesta on yhtälailla vanhemmilla kuin koululla. Ja pakko korostaa, meidän koulussa. Koulut ovat niin erilaisia! Kaikkia yllä mainittuja aineita harjoitellaan paljon, mutta varsinaisia kokeita ei ole. Välitodistukset saadaan sanallisina ja vuosiluokan todistus ennen kesälomaa rasti-periaatteella koko Primary Schoolin ajan, Year 1-6 eli Suomen nelosluokkaan asti. Valtakunnalliset tasokokeet ovat ainoat ja ne pidetään vuosiluokille Year 2 and Year 6. Kun tästä viikosta on selvitty, seuraavat kokeet onkin sitten neljän vuoden päästä.

 

-Laura

 

                                                xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

                                                     Seuraa blogia facessa, blogilistalla ja bloglovissa

Puheenaiheet Lasten tyyli Vanhemmuus Ajattelin tänään