Small talk – taitolaji!                                                                                                                                       Etenkin kohteliaiden ja häveliäiden brittien keskelle suorasukaiset suomalaisjutut eivät aina ihan istu.

Olimme englantilaisilla leikkitreffeillä. Siis sellaisilla ihan perinteisillä. Tuttavan kotona, jonne oli kutsuttu samanikäisiä lapsia ja äitejä. Siinä sitten kahviteltiin, juteltiin niitä näitä ja lapset leikkivät kivasti. Leikkitreffien emäntä keksi tuoda magneettipelin lapsille. Siis sellaisen, missä on kuulia ja pitkulan mallisia magneetteja ja niitä yhdistelemällä voi rakentaa kaikenlaisia häkkyröitä. Siitähän minä oikein innostuin. Tuli vaan sellainen vanha juttu mieleen ja se pullahti suusta ulos ennen kuin ehdin edes kunnolla ajatella. Ja tämähän on aina parasta.

       – Oh, you can’t believe. Suddenly I remember… such a funny thing… meillä on ollut tuo ihan sama peli,            mutta meillä kävi tosi hassu juttu. Lapsi oli silloin ehkä 4-vuotias ja tuossa pelissähän on nuo kuulat.                  Se nielaisi yhden sellaisen. Kuvitelkaa. Oh, no! 

Olisi ehkä kannattanut hieman taas miettiä, mitä suustaan päästää. Tai ainakin tässä vaiheessa olisi ehkä pitänyt tarkastella brittiemännän ilmettä hieman tarkemmin, mutta ei. Juna kulki jo. Olin juuri astumassa miinaan – jota en tietenkään nähnyt – vaan jatkoin kirkasotsaisesti hyvää vanhaa juttuani ja hymyilin leveästi.

       – Niin, se nielaisi kuulan. Mutta ei se niin vaarallista ollut, kun se oli pyöreä kuula, eikä mennyt                          magneettipuolta mukana. Sitten sitä piti vaan odotella ja tonkia monta päivää. Jouduin pistämään                  lapsen aina potalle, jotta tonkiminen onnistui. Muuten se kävi jo pöntöllä. Ja vihdoin. Kolmantena                    päivänä se löytyi!

Vasta tässä vaiheessa pysähdyin. Ja kohtasin ilmeen. Brittiemäntä ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut.

       – Oh…, really?

No, nyt en tiennyt enää minäkään, miten päin olisi pitänyt olla. Hupsista. Siveelliseen brittiläiseen small talkiin eivät nämä vessajutut nyt ihan tainneet istua. Mutta pitihän se juttu vielä jotenkin saattaa loppuun. Kunnialla tai ei.

       – Niin ja mun äiti sanoi, että tämän täytyy olla sukuvika. Mun siskon poika teki vähän myöhemmin saman          ja kuulemma enokin on lapsena nielaissut kuulan.

No, niin. Näinhän tämä menee! Kaunista suomalaista small talkia.