Turistin silmin
Kuinka usein mietit ja tunnet kiitollisuutta siitä että olet elossa, hengität, tunnet, näet, kuulet, sydän sykkii rinnassa ja koet olevasi onnekas juuri tästä hetkestä?
Kävelin eilen pirteässä pakkassäässä pitkin poikin Helsingin keskustaa vuoden ikäisen tyttäreni nukkuessa päiväunia vaunuissa.
Uskomattoman kaunis auringon valo tunkeutui kaikkialle. Tuntui että oma sydän hakkasi vahvemmin kuin normaalisti ihan jo siitä tunteesta jota aurinko saa kehossa ja mielessä aikaan. Hyvin monien kasvoilla oli myös huomattavissa ilon pilkahdus ja onnellisuuden hymy, jota tässä pitkin talvea ollaan itse kukin hiukan pantattu.
Olin viettänyt aamun entisen työkaverini kanssa kahvilla puhuen mm. yrittäjänä olemisesta ja siitä kuinka elämässä pitää tehdä asioita, jotka vain tuntuvat oikeilta. Omilta. Omannäköisiltä. Olen aina uskonut hyvinkin vahvasti että vain omannäköinen elämä saa ihmisen näkemään ja kokemaan asiat vahvemmin ja kokonaisvaltaisemmin.
Rakkaimpiin harrastuksiini kuuluu valokuvaus – mistä olen tainnut jo mainita – ja valokuvaan lähes koko ajan ja kaikkialla.
Vuosia asuessani pois Suomesta, täällä käyminen pari kertaa vuodessa oli minulle kuin mikä tahansa matkailuelämys ja hyvin monesti nykypäivänä kaipaan tuota tunnetta.
Kauppatorin läpi työnnellessäni eilen vaunuja eräs japanilaispariskunta kysyi josko olisin ottanut heistä yhdessä kuvan. No tokihan suostuin.
Siinä muutamat kuulumiset vaihdoimme heidän täällä olosta ja siitä kuinka he ovat viihtyneet. Mies kertoi että he ovat olleet aiemminkin Helsingissä mutta kesällä ja näin talvella tämä on kuin aivan eri kaupunki. Ihmiset ovat erilaisia ja heitä on niin vähän. Ja päivä loppuu kesken.
Siinä jäin miettimään heidän kommenttejaan, sillä en viitsinyt alkaa enää utelemaan sen enempää siinä viimassa ja kylmyydessä, hekin näyttivät haluavan jo eteenpäin.
Mutta varmasti heidän näkemyksensä meistä suomalaisista ja Suomesta pitää erittäin hyvin paikkaansa. Olemme varmasti yhtä kahtia jakautunut kansa kuin ovat kesät ja talvemmekin. Elämme kesät täysillä ja talvella sulkeudumme omiin oloihimme. Ja päivänvalon vaihtelu kesän ja talven välillä on varmasti monelle ulkomaalaiselle aika shokki. Myös meille suomalaisillekin, ainakin henkisesti.
Hiukan olin kateellinen kaikille turisteille, joihin eilen törmäsin ja jotka saivat katsoa kaupunkiamme ”turistisilmin”. Yritin saada mieleeni sitä tunnetilaa, jota koin ja tunsin kun olin Suomessa vain käymässä heidän laillaan mutta se tunne oli kadoksissa. Olen onnistunut siinä joskus aiemmin mutta nyt tuntuu että olen asunut Suomessa jo liian pitkään nähdäkseni ja tunteakseni enää sitä tunnetta.
Mutta silti kun katsoin kaunista maisemaa, kirkkaansinistä taivasta, Suomenlinnan lauttaa puskemassa läpi jäämassojen, Ruotsin laivojen kylpemässä talviauringossa, höyryn noustessa Allas Sea Poolin lämmitetyistä altaasta ja turistivirran valuessa edestakaisin Esplanadin vartta pitkin, mietin kuinka kiitollinen olin juuri siitä hetkestä. Kauneus on ympärillämme joka päivä, eikä se tarvitse aina sitä kirkkainta auringonpaistetta. Se tarvii vain sen oikean mindsetin, sellaisen joka tuntee, näkee, kuulee ja aistii kaikin eri tavoin ollakseen kiitollinen.
Taas yksi hieno päivä takana. <3
-Heidi-