Vuoren valloitus

Olimme eilen perheeni kanssa luontoretkellä ja mieleeni tuli sanonta ”eivät ihmiset vuoriin kompastu vaan kiviin”.

Siinä kiivetessä lasten kanssa loivasti ylös päin luontopolkua aloin miettiä oikein toden teolla sanontaa ja se jäi mieleeni pyörimään.

Näinhän se on. Näin meille usein käy. Kukaan kun ei niihin vuoriin kaadu vaan todellakin matkan varrella oleviin kiviin.

Ai miten niin?

Mietipä itse! Jokainen on varmasti asettanut itselleen joskus jonkin tavoitteen. Kun mietit tätä tavoitetta omalla kohdallasi, saavutitko sen? Jos et, niin mikä oli syy? Oliko se ne kivet (vastoinkäymiset) siellä matkalla? Vai jokin muu?

Ajatellaanpa asiaa esimerkkien kautta.
Vuori on sinun unelmasi, haaveesi, tavoitteesi, päästä sinne näkemään ne upeat maisemat. Vuori voi olla jokin konkreettinen, uusi työpaikka, uusi asunto, painonpudotus, juosta maratoni, lomamatka, parisuhde, tms. Se voi olla myös tunnetila, esim. onnellisuus, kiitollisuus, rauha, seesteisyys, stressitön elämä, terveys, hyvinvointi jne.
Mikään tavoitehan ei tule sormia näpäyttämällä vaan sen eteen joutuu tehdä töitä, eli kiipeämään sinne vuorelle.
Oli se vuori sitten millainen tahansa, sinne on matkaa, joskus enemmän, joskus vähemmän. Matkan varrella maasto voi olla hankalaa, välillä jopa niinkin hankalaa ettei sinne löydy edes polkua. Sitä joutuu rämpimään läpi vaihtelevan ryteikön ja hyvin usein sitä saattaa kompastua, kiviin. Tai juurakoihin tai mihin tahansa.
Mitä silloin teet?

No, metsässä tai vuoren rinteillä oletetusti nouset ylös, siihen tuskin kukaan haluaa jäädä makaamaan kovin kauaksi aikaa.
Mutta miten on elämässä yleensä? Kun kompastut, niin jäätkö siihen voivottelemaan, sättimään itseäsi, omaa huonommuutta ja epäonnistumista? Jäätkö surkuttelemaan kun menit syömään pari ylimääräistä keksiä vaikka olet ”laihiksella” tai juoksutreenit jäi välistä kun piti lähteä viemään lasta lääkäriin eikä ehtinyt lenkille? Jääkö vuorelle kiipeäminen (eli tavoite) siihen ja luovutat?

Sitten on jännä tämä onnellisuuden vuori – mikä lienee onkaan. Sitä tavoitellaan kuin mitäkin kauppatavaraa, ymmärtämättä oikeasti mitä edes tavoitellaan.

Mennäänpäs vuoren ja kivien kanssa vielä kauemmaksi, ja ajatellaan sitä vieläkin laaja-alaisemmin. Tehdään vuoresta elämä, sellainen elämä millaista haluaisimme elää. Meillä kun lähes jokaisella on jonkinlainen mielikuva ja unelmaelämästä,joka voisi olla just meitä varten.
No, moni lähtee kiipeämään vuorelle, moni myös kompastuu kiviin, jää siihen tai palaa ehkä takaisin siihen samaan vanhaan, johon tyytyy ja miettii lopun elämän ettei minusta ole moiseen ”vuoren valloitukseen”.
Sitten on niitä, jotka kaatuvat ihan samalla tavalla, kompastelevat kiviin – kaikki kun kompastelevat joskus joka tapauksessa – mutta nousevat ylös ja jatkavat matkaa. Ja ehkä oppivat olemaan jatkossa tarkkaavaisempia ettei kompuroi enää niiden turhien kivien takia vaan säilyttää tasapainon paremmin jatkossa.

Elämämme on täynnä vuoria, joita kiivetä. Ja elämä itsessään on jo vuori, toisilla korkeampi ja toisilla matalampi.
Kun seuraavan kerran lähdet kiipeämään omalle vuorellesi, niin mieti miten annat niiden kivien (vastoinkäymisten) vaikuttaa matkaasi.

Näihin aatoksiin ja oivalluksiin ihanaa sunnuntaita!

-Heidi-

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *