Rakkaudesta luontoon

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi että luonnosta löytyy vastaus oikeastaan kaikkeen?

Kun olin nuori haaveilin biologin ammatista, tai tarkemmin sanottuna meribiologin urasta.
Rakastin valaita, delfiineitä ja kaikkea meressä olevaa ja näin sieluni silmin itseni tutkimuslautalla Alaskassa tai sukeltamassa suurilla atolleilla pitkin valtameriä.
No, biologia minusta ei tullut mutta minusta tuli henkeen ja vereen vannoutunut luontoihminen.

Lapsuuteni monet muistot ovatkin luonnon keskeltä, pitkospuilta kansallispuistoista, nuotiopaikoilta ja telttaretkiltä. Lapsena en kuitenkaan koskaan ymmärtänyt miksi isäni laittoi minut ja veljeni kiipeämään kanssaan Saana tunturin huipulle sanoen ”joku päivä te vielä ymmärrätte miksi” – ja oikeassa hän oli, nyt ymmärrän miksi.

Kun muut kaverit perheineen lähtivät lentokoneella ”etelään”, niin me lähdimme autolla joko Keski-Eurooppaan, alppien juurelle tai sitten Norjaan hytisemään vuonojen keskelle tai Jäämeren rannalle pyydystämään kissakaloja ja kampeloita harppuunoilla isäni sukellusleireille. Sitäkään en silloin ymmärtänyt. Mutta nyt ymmärrän senkin.

Kun tänään kävelin aamukasteessa kumisaappaat jalassa pitkin metsäpolkuja, tajusin kuinka luonnolla on vastaus kaikkeen ja kuinka paljon luonto auttaakaan ymmärtämään elämää.

Ei ole ylämäkiä ilman alamäkiä.
Mikään kukka ei voi kukkia ikuisesti vaan kauneinkin kukka kuihtuu joskus pois.
Jonkin pitää kuolla ennen kuin voi syntyä jotain uutta.
Luonto tarvitsee yhtä paljon sadetta kuin ihminen kyyneleitä kasvaakseen. Ja aurinkoa riittävässä määrin muistutuksena että sateen jälkeen tulee aina pouta.
Ja että kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan, mitään kun ei voi väkisin pakottaa tapahtumaan.
No, sitten on nämä vuodenajat. Niin paljon kuin vihaankaan syksyä ja pimeyttä, niin ymmärrän täysin miksi meille ei anneta ikuista auringonpaistetta, kukaan ei selviäisi siitä hengissä, ei henkisesti eikä fyysisestikään.

Jokainen meistä tarvitsee selviytyäkseen elämässä tasapainoa, sen tasapainon löytäminen vaatii kuitenkin välillä niin tyyntä kuin myrskyä, huojumista kovassakin tuulessa, jotta oppisimme pysymään pystyssä.

Niin moni ihminen on nykyään vieraantunut luonnosta. Vaikka puhutaan paljon luonnon ja luonnossa liikkumisen tuomasta terveyshyödyistä, niin paljon on ihmisiä, jotka eivät liiku luonnossa lainkaan.

Tunnen ainakin omalla kohdallani että mitä kiireisempi arki niin sitä enemmän kaipaan luontoon. Luonto rauhoittaa, rentouttaa ja voimaannuttaa aivan uskomattomalla tavalla.

Tänäkin aamuna, tapahtumarikkaan viikonlopun jälkeen kun olin lasten kanssa yksin kotona mieheni ollessa kolmen päivän leirillä, huomasin kuinka tarvitsin rauhoittumista ja kuinka hyvää kävely metsässä ja luontopoluilla tekikään. Huomasin myös kuinka kadotin ajantajuni täysin. Olin niin läsnä siinä hetkessä etten edes tajunnut että pitäisi lähteä kotiin päin päästämään miestäni töihin ”lastenvahtivuorosta”.

Sitä se luonto teettää, auttaa unohtamaan kello kaulassa juoksemisen, vähentää stressiä, avartaa mieltä ja parantaa mielialaa.
Unohtamatta sitä että luonnossa liikkuminen on yhtä lailla liikuntaa kuin mikä tahansa muukin liikunta, sitä huomaamatta liikkuu jopa energisemmin ja enemmän sekä kunnon fiiliksellä.

Ja se mikä tekee meille hyvää vaikuttaa myös terveydentilaamme. Kun vähennämme stressiä, autamme mieltämme voimaan paremmin, kirkastamme ajatuksiamme, annamme tilaa uusille oivalluksille ja siinä samalle teemme hyvää sydämelle ja kehollemme kokonaisuudessaan.

Eli onko enää syitä olla liikkumatta luonnossa? Ei todellakaan!

Mene metsään!

-Heidi-