Ystävysty tylsyyden kanssa

Olen sanonut tämän ennenkin. Luovuus lähtee tylsyydestä. Kun meillä on aikaa ajatella ja pysäyttää mieli. Tyhjentää aivokapasiteettimme häiritsevistä ärsykkeistä ja pyyhkiä to-do-listamme puhtaaksi.

Viimeinen puoli vuotta on ollut elämässäni aika hurjaa aikaa. Työn ja perhe-elämän tasapainottaminen on vaatinut oman veronsa. Väsymys ja univelka kolmilapsisessa perhearjessa on ollut haastava taakka harteilla ja välillä on tuntunut että mitenkähän tästä kaikesta selviää. Myös lähipiirissä vakavan sairauden vierestä seuraaminen on ottanut oman osansa. Samoin kahden uhmaikäisen ja yhden esiteinin kanssa taistelut…

Liika yrittäminen on väärä tapa saada asioita toimimaan. Joskus on vaan parempi istua alas, huokaista, jäädä siihen ja pysähtyä. Lopettaa suorittaminen  ja pakko-tehdä-näin ja pakko-tehdä-tämä-ja-tämä -ajattelumalli. Se ei johda mihinkään hyvään.

Mieli toimii samalla tavalla kuin keho. Liika on liikaa molemmille. Jokainen on kuullut sanasta ylikunto – se pätee molempiin, niin mieleen kuin kehoon.
Jos kuormitamme kehoa liikaa ja väärällä tavalla, ilman lepoa ja palauttavia päiviä, kehitys pysähtyy ja mitään ei saada aikaan. Turhaudumme ja kierre ”epäonnistuin”-ajatteluun on valmis.

Samoin käy mielelle. Liika ajattelu, liika pähkäily ja liika yrittäminen ratkaista kaikki ongelmat tässä ja nyt, väsyttävät mielen. Väsyneenä ja uupuneena emme saa juuri mitään aikaan, kun aivomme lyövät tyhjää ja huutavat erroria.
Lepo. Pysähtyminen. Vapaapäivä. Riittävä uni. Palautuminen. Ei minkään asian tekeminen. Oleminen. Tylsyyden kanssa ystävystyminen. Miltä kuulostaa?

Nämä ovat asioita, jotka vääjäämättä tulevat eteen, kun olemme tehneet liikaa ja suorittaneet jokaista ajatustamme ja tapaamme toimia, noudattaneet kaavaamme, joka on meille tuttu ja ehkä turvallisin, kun muusta emme tiedä. Vielä.
Vuosia suoritin itsekin elämääni juuri näin. Mielen ja kehon kovalevy välkytti jatkuvaa erroria, pitkänkin aikaa mutta paahdoin silti eteenpäin. En osannut pysähtyä kunnes sitten olikin pakko.

Onnekseni olen nykyään hyväkin ystävä tylsyyden kanssa, suoraan sanottuna melkein bestis. Ja tässä onkin varmasti syy siihen että vaikka elämässä on ollut haastavia aikoja niin olen pysynyt tolpillani paremmin kuin ehkä koskaan olisin voinut kuvitellakaan.
Tylsyydestä ammennan energiani, voimani ja vahvuuteni sekä sen kautta saan enemmän aikaan, selkeytän ajatuksiani, tunteitani, itken jos itkettää ja nauran jos naurattaa.
Tylsyys on osittain itselle myös henkireikä, minkä kautta pystyn taas vapaammin olemaan läsnä hetkessä niin itselle kuin muillekin.

Otathan sinäkin hetken lepoa niin keholle kuin mielelle. Uppoudu tylsyyden ja ei-minkään-tekemisen ihmeelliseen maailmaan ja anna ajatuksillesi siivet. Saatat löytää kultajyvän, jonka sato kantaa pitkälle.

-Heidi-