Äitiyden äärellä
Näin äitienpäivän alla sitä väkisinkin herkistyy sanalle äiti ja sen merkitykselle, joka on ainakin itselle yksi suurimmista elämän lähteistä.
Kun päiväkodin äitienpäiväkahveilla katsot jälkikasvuasi kyyneleet silmissä tämän pienen ihmisen alun ojentaessa sinulle lahjapakettia kortteineen, niin kyllä siinä tunteiden kirjo on hyvinkin voimakas.
Äitiys ei ole koskaan ollut minulle itsestäänselvyys, sillä parikymppisenä sain ”tuomion” lääkäriltä mahdollisista haasteista saada koskaan lapsia täysin luonnollisesti. Tässä olikin ehkä syy miksi en koskaan haaveillut äitiydestä. Pidin itseäni kiireisenä, rakentaen elämääni työn ja ulkomailla-asumisen ympärille ettei minulla olisi vaan ollut aikaa haaveilla lapsesta tai perheenperustamisesta. Juuri tuohon aikaan hyvin moni ystävistäni sai esikoisiaan ja rakensi perhe-elämää.
Esikoistyttäreni syntyi 2008 ja se oli elämässäni mullistavin kokemus ikinä. Elämä siis tarttui peliin ja teki melkein mahdottomasta mahdollisen, mistä olen kiitollinen joka ikinen päivä.
Äitiys on muuttanut minua täysin. Se on antanut kaikelle täysin uuden merkityksen ja arvottanut maailmani uudelleen.
Alku oli kuitenkin yhtä kompurointia, suorittamista ja täydellisen äitiyden tavoittelua, mikä johti uupumiseen ja elämän uudelleen rakentamiseen.
Siitä seurasi vuosia kestänyt henkinen kasvu, minkä keskelle ajoittui myös kaksosten menetys keskenmenolle, mikä ravisutti elämääni monin tavoin. Tämä neljän vuoden takainen koettelemus havahdutti ymmärtämään vieläkin vahvemmin sen kuinka arvokas lahja lapsi onkaan ja kuinka lapsen saantia ei koskaan pidä pitää itsestäänselvyytenä, sillä sitä se ei todellakaan ole.
Nyt kolmen lapsen äitinä, lähes yksitoistavuotta esikoiseni syntymän jälkeen, mietin kasvuani äidiksi – tämä on kyllä elämäni rankin koulu ja lapseni parhaimpia opettajiani.
Jokaisella kolmella lapsellani on oma erityinen paikka sydämessäni, ja näillä paikoilla on elämääkin suurempi merkitys ja tarkoitus, sillä jokainen heistä on opettanut minua eri tavoin. Ja tähän samaan hengenvetoon voin vielä lisätä että sydämessäni on myös erityinen paikka enkelikaksosillemme, jotka opettivat ehkä kuitenkin sen tärkeimmän. Kiitollisuuden ja elämän, perheen ja rakkauden todellisen arvon. <3
Onneksi en ole enää se uraohjus, joka tavoitteli jotain täysin merkityksetöntä. Onneksi en ole enää se suorittajaäiti, jonka elämä oli aikataulutettua excelelämää. Onneksi olen oppinut että elämällä on paljon enemmän annettavaa kun avaa sydämensä auki rakkaimmille ja osaa olla läsnä.
Kiitos rakkaat lapseni – olette tehneet minusta vahvan, kasvattaneet sydämestäni vieläkin suuremman ja opettaneet näkemään elämän todellisen tarkoituksen ja sen mikä on tärkeintä – te kolme!
Äitiys on lahja ja kuinka kiitollinen olenkaan tästä ainutlaatuisesta lahjasta. <3
– Heidi –