Hellekupoli

Istun parvekkeella juomassa aamukahvia. Kello on 5.24. Iho on hiestä nihkeä. Aurinko on noussut 5.20 ja taivaanranta on värjäytynyt taas kerran kauniin vaaleanpunaiseksi eri sinisävyjen seuraksi.

Koko Keski-Euroopan ylle muodostunut hellekupoli tekee monien elämästä tukalaa. Myös meidän. Ja tätä on jatkunut jo toista viikkoa.

Kouluissa on siirrytty vain aamupäivän opiskeluun ja puolilta päivin lapset lähetetään kotiin liian kuuman sään takia. Tätä kutsutaan Hitzefreiksi eli hellevapaaksi, josta saimme osamme jo viime kesänä mutta vain muutaman päivän verran.

Tässä parvekkeella on just nyt hyvä olla. Lämpötila on +21 astetta eikä se ole moneen yöhön laskenutkaan alle kahdenkymmenen. On aika avata kaikki ikkunat ja tuulettaa asunto joka suunnasta, sillä tämä ilma on viileintä mitä koko päivänä asunnon läpi voi puhaltaa.

Vielä on hiljaista, linnut sirkuttavat hiukan etäämmällä ja muutama auto ajaa ohi, lähteäkseen töihin. Naapuritalon pariskunta saapuu takaisin aamulenkiltään.

Takana on taas yksi trooppiselta tuntunut yö. Sirkat sirittivät yön pimeydessä kun hain parvekkeelle unohtuneet pyykit illalla takaisin sisään.

Olen ollut ja reissannut lämpimissä maissa, joissa lämpötila on kohonnut korkealle mutta en muista sen tuntuneen koskaan näin tukalalta. Toki intialainen tuttavani kertoi että kuumuus on täällä ihan eri kuin heillä Intiassa. Siellä se on vielä siedettävää kostean ilman takia mutta täällä tämä kuumuus on vain pistävää ja ahdistavaa kuumuutta. Ja vielä ilman ilmastointia.

Kun istun aamukahviani hörppien kuunnellen aamun ääniä, en voi olla miettimättä mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Millaisia lämpötiloja lapsemme joutuvat tulevaisuudessa kokemaan. Ja tämä on kaikki ihmiskunnan ahneuden, itsekkyyden ja tyhmyyden aiheuttamaa.

Ranskassa on juuri eilen mitattu historian kuumin päivä ja tuttavani viesti kertoi eilen ”it’s insane in France right now” kaiken sen mitä siellä tällä hetkellä koetaan. Katsotaan miten käy täällä meillä päin viikonloppuna, sillä samoja +40 asteen lukemia on luvattu tännekin suunnalle.

Viisivuotias puudelimiximme hyppää syliini ja tässä me istumme aamukuudelta, rauhassa, hiljaa, nauttien aamun ”viileydestä” tiedostaen että aamun ja aamupäivän siedettävyyden jälkeen on tiedossa loppupäivä, joka on vähän kuin selviytymistä, yrittäen keksiä aina vaan uusia viilennyskeinoja ja odotellen seuraavan aamun aikaisia viileitä tunteja.

-Heidi