Irtiottoja arjesta

Vaikka arki olisi kuinka ihanaa niin jokainen tarvitsee pieniä breikkejä tavanomaiseen. Jotain erilaista. Piristävää. Ja varsinkin lapsiperheessä pienet arjen muuttujat positiivisessa mielessä ovat aina tervetulleita.

Meidän viisihenkinen perhe päätti siis pakata tavarat autoon ja lähteä pienelle breikille hiihtoloman kunniaksi kohti eteläistä Karjalaa. Rikkonainen arki erilaisine ja epäsäännölline aikatauluineen on aina haastava yhdistelmä lomareissuille. Pitää siis tehdä lyhyempiä pyrähdyksiä näin talvikautena mutta sitäkin useammin, aina kun on mahdollista.

 

7680B66A-949D-4EB4-9F76-967B9BD0F6DB.jpeg

 

Olin kuullut paljon hyvää Holiday Club Saimaasta ja varsinkin lapsiperheille sitä moni oli erityisesti kehunut, joten olihan se testattava. Olimme varanneet minilomamme jo vuodenvaihteen jälkeen ja hyvä niin sillä hotelli oli täynnä. Eikä ihmekään näin eteläsuomalaisten hiihtoloman kynnyksellä,  pääkaupunkiseudulta kun sinne ajaa vain noin kolmisen tuntia.
 
 
AKTIVITEETTEJA JA YHDESSÄ OLOA
 
Itselle perheen kanssa vietetty yhteinen aika on maailman tärkeintä. Vaikka mieluiten suuntaisin jonnekin luonnon helmaan – pois hälystä ja melusta – niin aina se ei kuitenkaan ole mahdollista. Kun perheessä on hyvinkin eri ikäisiä lapsia, niin on tarkkaan mietittävä minne sitä lähtee jotta jokaiselle on jotakin eikä kukaan ala kiukuttelemaan tylsyyttään.
Perhekohteista yleensä löytyy kaikenikäisille toimintaa ja aktiviteetteja, joten niiden varaan on silloin tällöin hyvä jättää valinnat.
 
 

5501ECF1-2F8A-4020-8FDB-448599C5D3A2.jpeg

 

Holiday Club Saimaa tarjosi aikakin oman mittapuun mukaan riittävästi virikkeitä koko perheelle – itselle olisi riittänyt vähempikin – joten yksi- ja kaksivuotiaamme eivät jääneet paitsi mistään siinä missä ei kymmenvuotiaskaan.
Kylpylä vesiliukumäkineen ja erilaisine altaineen sekä saunoineen houkuttelee varmasti monia. Samoin Angry Birds Activity Park, joka jäi mieleen positiivisesti, varsinkin vanhimmalle lapselle ja myös meille aikuisille. Paljon yhteistä kivaa tekemistä eri tavoin. Ihan perheen pienimmille ei kuitenkaan ollut kuin yksi pallomerinurkkaus mutta viihtyivät silti erinomaisesti kiipeillen, juosten ja kävellen ympäriinsä joten sen kanssa ei ollut loppujen lopuksi mitään ongelmaa.
 
 

1871F073-AB46-4161-895A-720A5FCBC69A.jpeg

 

Holiday Club Saimaa on yksi pohjoismaiden suurimmista konferenssi- ja kylpylähotelleista ja paikka yllätti monipuolisuudellaan sillä hotellin yhteydestä löytyy myös keilahalli, kuntosali ja jääareena, joka muokkautuu tarpeen mukaan eri tilaisuuksia varten lähes vaikka miten.
Saimaan rantaankaan – näkyy hotellin ikkunasta – ei ollut kuin pieni kivenheitto ja voin kuvitella kesällä paikan olevan aivan täydellinen uimarantoineen, golfkenttineen, ulkoilumaastoineen ja seikkailupuistoinen.
 

AFBB45B8-FB77-4EC8-A2C9-994563C12917.jpeg

 

Näin talvisaikaan hiihtoladut näyttivät lähtevän aivan hotellin edestä joten mikäs sen parempi hiihtolomapaikka kuin tämä.
 
 
RENTOUTUMISTA PERHEEN EHDOILLA
 
Aamupala. Se on se mun juttu. Se on se mitä itse odotan kaikkein eniten aina reissun päällä missä sitten olemmekin.
Ihanteellistahan olisi se että jos sen aamupalan saisi syödä rauhassa, nauttien, kiireettömästi – mutta näin lapsiperheessä se harvoin on mahdollista. Mutta silti, jo se että koko perhe istuu saman pöydän ääressä edes hetken on jo jotain.
 
 

371ED670-0D14-4B8D-8B54-299329DCB7F8.jpeg

 

Siinä missä perheen yksivuotiaalle kuopukselle riittää loputon tila kävelemiseen ja uusien paikkojen löytämiseen, niin 2,5-vuotias keskimmäinen tarviikin jo jotain muuta virikettä kuten esimerkiksi leikkihuoneen jättirakennuspalikoineen ja päältä istuttavine autoineen. Esikoinen taas olisi varmasti jäänyt kylpylään vaikka asumaan sillä kävi niin hyvin että ystäväperhe sattui olemaan juuri samaan aikaan lomailemassa ja paraskaveri oli uimaseurana mukana koko ajan. Ei hullumpi sattuma.
 
 

CC57700D-363E-4894-A4ED-7D0C4BC66AA0.jpeg

 

Meille tämä miniloma oli myös mahdollisuus viettää aikaa vanhempieni kanssa Lappeenrannassa, jonne Holiday Club Saimaalta ajaa hiukan alle puoli tuntia sekä juhlia isäni 71-vuotispäivää kakkukahvien merkeissä.
 

17768796-F38D-4E5D-9F50-8E15714B56C4.jpeg

 

Näitä irtiottoja arjesta vaan lisää, tekee aina hyvää – vaikka reissaaminen lasten kanssa vaatii aina oman asennoitumisen ja pientä pelivaraa.
 
 
-Heidi-
 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *