Olemisen autuus

Rakastan olemista. Ulkopuolelta katsottuna ei-minkään-tekemistä. Mutta totuus on se että oleminen on oikeasti aika monen asian tekemistä – ajatukset juoksevat, uudet ideat ja oivallukset syntyvät, keho ja mieli palautuvat. Moni mieltää olemisen tylsäksi mutta monesti tylsyys on luovuuden lähde. On pysähdyttävä jotta voi syntyä jotain uutta – oleminen on juuri sitä, uuden luomista, asioiden selkeyttämistä, uusiutumista.

Taannoin hyppäsin aamuruuhkabussiin ja jätin mieheni muutamaksi tunniksi lasten kanssa kotiin.
Meillä on nuorimmaiset olleet flunssassa vuoron perään jo aika kauan aikaa ja tuntuu että aina tulee jokin uusi virus kun edellisestä selvitty – ihan pahinta flunssa-aikaa just nyt ja aika raastavaa.
 
Tämä on siis tarkoittanut sitä että olen ollut lasten kanssa kotona aika monta viikkoa ilman että ollaan päästy ulkoilemaan tai kaksivuotias päiväkotiin, joten hetken oma aika tuli tarpeeseen.
Eikä se paljon vaadi kuin hyvän kahvin, aamupalan vol 2 ja ”tylsistymisen”.
Oli siinä ihmettelemistä kerrakseen kun en muista milloin viimeksi näin oli tapahtunut. Viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana mukana on ollut ainakin yksi ruokittava ja vahdittava.
 
Kello oli yhdeksän aamulla ja kaikilla tuntui olevan kiire. Café Latte mukaan. Café Mocca mukaan. Aamupala mukaan. Kaikki mukaan ja äkkiä. Jokainen juoksi joka paikkaan ja ajatuskin tämän kaltaisesta kiireestä aiheutti hyvinkin vahvoja ahdistuksen tunteita itsessäni. Ja syystä sillä olen ollut moisessa oravanpyörässä. Tiedän sen kiireen. Tiedän sen to-do-listan ja ne loputtomat tekemättömät työt. Pitää ehtiä olemaan kaikkialla ja mielellään vielä yhtä aikaa.
 
Istuin siinä hiljaa. Tuijotin välillä tyhjyyteen, välillä taas ohikiitävää ihmisvirtaa.
Oli oikeasti ihanaa vain olla. Siinä hetkessä. Läsnä itselleen. Ja vain ja ainoastaan itselleen. Siinä samalla selkeytyi moni päätös ja mielessä ollut asia, joista varmasti riittää jatkossa uusia aiheita.
Samalla sain myös itselle tärkeän muistutuksen: ethän ole koskaan niin kiireinen ettetkö ehtisi pysähtyä edes hetkeksi ja ottaa itsellesi sen pienen hengähdystauon.
 
Vasta viimeisten vuosien aikana olen oppinut ymmärtämään olemisen autuuden, näennäisesti ei-minkään-tekemisen.
Ennen juoksin tyhjentämässä ajatuksiani lenkkipoluilla tai poljin hullunraivolla spinning-pyörää jumppatunnilla.
 
Näin lapsiperhearjessa – kun sattuu ja tapahtuu, suunnitelmat vaihtuvat lennosta toiseen ja vielä kolmanteen – ei juurikaan omaa aikaa ole. 
Vaikka rakastankin perhettäni yli kaiken niin silloin tällöin yksin oleminen edes hetken on ehdoton. Se on voimavara jonka avulla jaksaa taas arjen haasteet.
 
 
-Heidi-