Osaatko lomailla hyvinvointi edellä?

Nyt tuntuu että ihmiset alkavat vihdoin ymmärtämään. Tai ehkä ovat ymmärtäneet jo pitkään mutta eivät ole osanneet, tai ehkä suurin syy on etteivät ole uskaltaneet.
Eli lomalla vain olla. Olla tekemättä mitään ihmeellistä. Olla stressaamatta. Olla juoksematta kello kaulassa. Olla ruksaamatta to-do-listan loputonta tehtävämäärää. Olla suorittamatta. Olla ja elää hetkessä. Tylsistyä. Ja nauttia.

Kirjoittaessani tätä täytyy myöntää että sisäinen ahdistukseni on suunnaton. Ei siksi että olisin vastaan edellä mainittuja asioita ja tapaa viettää lomia – eli olemalla, nauttimalla ja hetkissä elämällä. Ehei, päinvastoin, olenhan juuri tämän tyyppisen lomailun puolesta puhuja henkeen ja vereen, ollut jo pitkään, vuosi kausia. Olen ymmärtänyt jo kauan kauan sitten kuinka tärkeää hyvinvoinnille on offline-tila, irroittautua oravanpyörästä ja välttää henkisen kapasiteetin ylikuormitusta.
Mutta mikä saa ahdistukseni aikaan on se että niin moni ihminen ei vieläkään ole päässyt elämässään olemisen siedettyyn ja nautinnolliseen keveyteen, tylsistymisen ihanuuteen, hetkeen jolloin elämä on oikeasti vain mahdollista ja mielentilaan kun voit riisua itsesi kaikesta, kiireestä, stressistä, tekemättömistä töistä ja löytää todellisen minäsi taas uudelleen.
Se on surullista. Ja mikä vielä surullisempaa on se että moni ei edes tiedä millainen se todellinen minä enää onkaan kun liian kauan on elänyt työelämän paineen alla ja puristuksissa.

Tiedätkö sinä millainen olet kun riisut itsesi stressistä, pudotat exceltaulukot käsistäsi ja elät kuin viimeistä kesälomapäivää? Osaatko nauttia ja rentoutua?

Näin sosiaalisen median kulta-aikaan moni tuppaa vertaamaan omaa elämäänsä liikaa toisten elämään. Siis niin väärin kuin olla voi.
Kateus. Alemmuuden tunne. Viha. Katkeruus. Ärtymys ja muut negatiiviset tunteet ovat monesti läsnä kun seurataan toisten hienoja kuvia – lomakuvista puhumattakaan –  ja mietitään että miks mulla ei oo tota ja tota, ja miks mä en pääse tonne ja tonne. Taas. Niin väärin kuin olla vaan voi.
Lomiin langetetaan paljon odotuksia ja toiveita. Ja sitten vielä oletetaan että loman pitää olla tietynlainen, just semmonen kun sillä toisellakin, jotta se on hyvä loma.

Onko se toisten elämä muka parempaa somepäivitysten perusteella? Jos näin uskoo ja luulee, niin on kyllä ihan hukassa.
Tiedoksi vaan kaikille, kuvia voi muokata. Pilvisenkin päivän saa loistamaan pienellä kuvamanipulaatiolla ja kesäisen mökkimaisemankin näyttämään ihanalta kun ei ota mukaan niitä kaikkia miljoonia hyttysiä ja lomalaisia joita verenimijät ovat syöneet oikein urakalla. Ettäs tiedätte.
Kateushan on tunnetusti ihmisen perus luonteenpiirre. Miten se onkaan niin vaikeaa olla iloinen toisen puolesta??

Mietin taannoin omaa kesälomaamme. Olimme kesäkuussa parisen viikkoa Espanjassa ja meillä oli todellakin ihana lomareissu, jonka olisin toivonut jatkuvan vielä pidempäänkin.Oli ihanaa päästä irrottautumaan arjesta, pois tutuista kotiympyröistä ja nauttimaan oikeasti kesäisistä mittarinlukemista.
Tulimme takaisin lähes suoraan isäni hautajaisiin Keski-Suomeen. Olimme vuokranneet pienen mökin viideksi päiväksi. Mökin, jossa oli kyllä sähköt mutta vesi piti hakea pihassa olevasta vesipostista. Ja voi että kuinka nautinkaan niinkin pienestä asiasta kuin veden hakeminen. Tämän kaltaiset yksinkertaiset perusasiat ovat niitä mistä nautin yleensä lomalla suunnattomasti.
Vaikka rakastan reissaamista niin silti yhtä paljon rakastan myös mökkielämää, luonnon rauhaa ja sen kauneutta siinä kaikessa yksinkertaisuudessaan.
Hyvä loma ei vaadi mitään ihmeitä, kunhan osaa nauttia asioista, joita lomalla tekee. Ja nimenomaan kiireettömästi. Loman perimmäinen tarkoitushan on ladata akkuja, palautua arjen kiireestä ja lisätä omaa hyvinvointia kaikin mahdollisin keinoin.

Olen lukenut tämän kesän aikana monta ihanaa kirjoitusta lomalla olemisen hienoudesta ilman stressiä. On ollut niin helpottavaa huomata että olemme kääntämässä suuntaa sitä kohti että inhimillisyys alkaa palata jopa lomalla olemiseen.
Vaikka tuskin kuitenkaan koskaan kaikki pääsevät tähän inhimillisyyteen käsiksi – ainakaan samaan aikaan – sillä oravanpyörän on pyörittävä jossain määrin joka tapauksessa. Aina tulee uusia juoksijoita kun vanhat väsyvät, vanhat jotka havaitsevat että ei kannata. Näin kai tämä maailma toimii. Ja elämän kiertokulku. Pyörien ympyrää.

Toivon jokaiselle aivan ihanan rentouttavaa kesälomaa. Ja toivon että mahdollisimman moni osaa nauttia lomastaan, omasta ihanasta lomastaan.

-Heidi-

hyvinvointi ajattelin-tanaan hyva-olo oma-elama
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *