Matkaan valmistautumista!

 

IMG_7654.JPG

Takaisin aiheeseen Intia ja Amman ashram. Matka lähestyy. Katsotaan mitä blogilleni käy H-hetken jälkeen. Olenkohan näistä kirjoittamistani asioista edelleen samaa mieltä kun olen halannut Ammaa? Ehkä jopa useampaan kertaan. Ennakko-odotukset ovat suuret. Mullistaako tämä minun elämäni? Jännittää.

 

Lukemiseksi olen lainannut kirjastosta Amman elämäkerran ja pääsen sitäkin kautta tutustumaan syvemmin Amman filosofiaan. Luin että Amma on kuulemma syntynyt maailmaan täysin itkemättä ja HYMYILLEN! Jo 2-vuotiaana hän on laulanut taukoamatta hengellisiä lauluja, joita hänelle ei ole kukaan opettanut! Vanhempana hänet on pitkällisten kokeiden jälkeen todettu aidoksi ihmetekoihin pystyväksi mestariksi. Tätä varten Intiassa on oma lautakunta joka erottaa huijarit oikeista valaistuneista. Ajatelkaa! Lautakunta! Elämäkertaa lukiessani ymmärrän että Amma onkin oikeastaan vielä kovempi juttu kun osasin edes odottaa. Hän osaa muuttaa veden viiniksi niin kuin raamatussa! Paitsi että Amma muutti veden vanukkaaksi. Ja Pienestä vanukaskiposta riitti vielä kaiken lisäksi kaikille sadoille paikalla oleville seuraajille syötävää. Oikeasti! Eihän tällaisia juttuja ole tottunut pitämään tosina ja tässäpä sitä nyt lukee lautakunnista ja sadoista todistajista. Ihmetekojen lista on tietenkin vieläkin pidempi, mutta tässä nyt alkajaisiksi muutama maistiainen. Pari päivää ennen matkaan lähtöä kysyn poikaystävältä: ”Miltä sinusta tuntuisi jos tietäisit kahden päivän päästä tapaavasi tyyliin Jeesuksen?” Hän vastasi että varmaan aika hurjalta… Word!!

 

Om namah shivaya. Tervehdin Jumalaa sinussa. Tätä lausahdusta olen yrittänyt opetella, jotta se soljuisi sujuvasti suusta heti ashramiin päästyäni. Se nimittäin toimii tervehdyksenä, kiitoksena ja anteeksipyyntönä jne. Amman luona.

 

Valmistautumiseen kuuluvat myös vasanat. Matkakumppanini Kirsi kertoi näistä ihmismielen negatiivisista energioista, läksyistä jotka meidän tulee tehdä. Vasana voi olla esimerkiksi jokin negatiivinen tottumus tai ajattelutapa, joka vaikuttaa negatiivisella tavalla nykyhetkeesi. Itse suomentaisin vasanan huonoksi puoleksi. Muuttamalla tämän tottumuksen, oppimalla tämän huonon puolesi läksyn, muokkaat tulevaisuuttasi ja läheistesi tulevaisuutta positiivisemmaksi. Vasanat nousevat useasti käsiteltäväksi kun astut kulkemaan Amman vanaveteen ja ne nimenomaan ovat tärkeä osa henkistä kasvua. Kohtaa ja käsittele siis omat huonot piirteesi. Apua! Niitähän sitä yrittää kiven kovaan juuri peitellä ja selitellä! How nice.. Kaiken kukkuraksi niitä saattaa nousta esiin jo ennen matkaa. Niin sanottuja Amman vaikutuksia sinuun kun olet solminut alustavan suhteen tähän mestariin ja ”koulutuksesi” alkaa.

 

Ja vasanoitahan tuli! TÄYDELLINEN identiteettikriisi ja pohjamutien tarkastus jo hyvissä ajoin ennen matkaa! Kyseenalaistin oman matkani ja sitä kautta itseni. Mitä olen tekemässä? Lähden jotain Ammaa moikkaan ashramiin, kun jännin reissuni aikaisemmin elämässäni ovat olleet Kanarian ja Kreikan saaret! Mitä mää lähden etsimään, mitä kuvittelen löytäväni? Olenko siis jotenkin hukassa!? Hetkinen, siis kuka minä olen? Mikä minut määrittää? Ja tämän nyt otan koulutuksena ja iloiten vastaan niin kuin edellisessä postauksessani totesin.

 

IMG_7653.JPGKuvassa: Lähtötunnelmaa.

 

Lähtöpäivän aamuna olo on kaikesta huolimatta varma ja innostunut. Seikkailu odottaa! ”Saa nähdä mikä Big Brother –talo siellä perillä sitten odottaa”, ystäväkitaristini sanoja lainaten.. Heippa!

 

NOTE TO MYSELF: Amman luo lähteminen on jo ennen matkaa ja matkan aikainen ihmiskoe. Ota negatiiviset tuntemukset vastaan, tarkastele niitä ja opi.

 

Kommentit (2)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *