Kun aloitimme päivähoidon
Olen paljon seuraillu keskusteluja Somen äiti ryhmissä ja tietyin aika ajoin nousee keskustelu päivähoidon aloituksesta esille, joten voisin avata omia ajatuksia viime syksyltä kun tämä oli meille ajankohtaista.
Kun lapset syntyivät itsellä oli pitkään ajatuksena, että olen kotona mahdollisimman pitkään ja etten tahtoisi laittaa lapsia hoitoon kovin pienenä, mutta toisin kävi loppujen lopuksi. Selvittelin pitkään perhepäivähoitajaksi ryhtymistä, mutta kunnalla ei ollut tarjota minulle täyttä ryhmää, omien lasteni ollessa niin pieniä. Yksityiseksi en tahtonut ryhtyä.
Tuli aika ilmoittaa lapset päivähoito jonoo, hoidon aloitukseen oli kaksi kuukautta, koska olin ilmoittanut palaavani töihin 1.10. Tarvitsimme vuoropäiväkodin, kun teemme molemmat vuorotyötä.
Alkuun tuli soittoa päivähoitotoimistosta ettemme tule saamaan määräaikaamme mennessä päivähoitopaikkoja, koska emme ilmottautunut jonoon neljä kuukautta aikaisemmin niin kuin kuuluisi. Meidän onneksemme kuitenkin tästä puhelusta viikkoa myöhemmin saimme soiton päiväkodin johtajalta joka kertoi lapsemme pääsevän päiväkotiin niin kuin olimme hakenut ja hän halusi sopia ajan ensin pelkästään vanhempien tapaamiseen, jotta voidaan rauhassa käydä läpi kaikki oleellinen ja kyseisessä tapaamisessa tulisimme sopimaan lasten tutustumisajat.
Tutustumiskäynnit tuli ja meni ihan tosi hyvin. Lapset pääsivät mukaan jumppailemaan, askartelemaan ja ulkoilemaan niin kuin muutkin lapset, tai jos vain tahtoi tutustua leluihin niin tämäkin sopi.
Lasten kanssa käytiin tutustumassa kahtena päivänä, jotta me vanhemmatki nähdään kummankin ryhmän henkilökuntaa ja toimintaa. Ikäeroa muruilla ei ole kuin 1v2kk eli pieniä ovat kummatkin, mutta silti he pääsivät eriryhmiin. Elis pääsi isojen ryhmään, tuolla ryhmässä suurimmaksi osaksi oli 4-5-vuotiaita, Eliksen aloittaessa hoidon, hän oli ainut alle 3-vuotias. Tämä ei haitannut Elistä ollenkaa päinvastoin hänelle tämä oli ennemminki onni kun aikaisemmin ei ole ollut ns isompien mallia ja nyt niitä oli reilu tusinan verran. Elis aina ollut motorisesti ikätasoaan parempi, mutta ymmärrettävää puhetta häneltä ei ollut tullut vielä ennen kahden vuoden ikää. Leia oli myös pienin omassa ryhmässään. Hän oli muutaman päivän vajaa 10-kuukautinen. Hän oli kuitenkin todella taitava, ei jäänyt jalkoihin isommille kun osasi kunnolla kävellä ja kiipeillä.
Päiväkodin aloituksen lähestyessä koin todella ristiriitaisia tunteita. Toisaalta oli tosi mukava palata töihin, mutta kun lapset niin pieniä niin haluaisin olla vain kotona heidän kanssaan. Tuleeko siellä oikeasti hoitajilla olemaan aikaa lapsillemme kun heille tulee suru ja ikävä? Joku toinen aikuinen viettää päivästä suuren osan heidän kanssaan enkä minä. Tulevatko lapset oikeasti viihtymään siellä? Uskon että suurin osa vanhemmista käy läpi samoja ajatuksia.
Aloituksen lähestyessä sitä alko miettimään, mitä sinne sitten tarvii? Itse haluun tehdä mahollisimman helpoksi kaiken nii joitain tavaroita ajattelin sitten, että pitää olla tuplana. Meillä ostettiin päiväkotiin omat kumisaappaat, kuravaatteet ja juomapullo. Päiväkodissa on aina 1-2 varavaate kertaa, nämä säilytetään repussa joka ostettiin päiväkotia varten. Repussa ne on hyvä olla kun jos esimerkiksi isovanhemmat tai kummi hakee hoidosta niin heillä ei tarvitse olla näitä erikseen, pari vaippaa siellä myös hyvä olla näitä tapauksia varten. Viimeisenä hankintana oli tossut, päädyimme kummallakin lapsella slipstoppeihin kun niin monikäyttöiset ja paljon kehutut.
Viimein koitti aloituksen hetki, itkuhan siinä tuli.
Ensimmäinen viikko meni pääasiassa oikein hyvin Eliksen kohalla. Aamuisin hän oli ihan innoissaan kun pääsi uuteen paikkaa leikkimään, Leia jäi itkun kanssa, mutta vanhempien poistuttua kyllä se päivä oli hymyksi muuttunut. Pois hakiessa Elis järjesti kiukku kohtaukset, ei halunnut lähteä kotiin kun päiväkodissa niin kivaa. Leia taas aina juos syliin kädet levällään eikä loppu päivänä halunnut lähteä sylistä tai vähintää aina piti olla katse etäisyydellä.
Ensimmäisen neljän viikon hoitovuoroissa hyödynsimme kummin ja isovanhempien apua kun emme halunnut tuolloin vielä jättää lapsia yöksi. Olemme onnekkaita kun pystyimme näin tehdä. Yöhoitojen tulleen kuvioon, niissä ei ole ollut mitään ongelmaa päinvastoin lapset jopa saattavat siellä nukkua yön paremmin kuin kotona.
Tällä hetkellä kun he hoitoon menevät niin kummatkin vain vilkuttavat ja sanovat heipat. He nauttivat toisten lasten seurasta ja erillaisista leluista mitä kotoa ei löydy. Alun kauhu ajatukset päivähoidon aloituksesta oli vain äitin omassa päässä. Lapset selvisivät paljon paremmin kuin äiti ja kaikki meni paljon paremmin kuin ajattelin. Kummankin lapsen ryhmän hoitajat ovat aivan ihania ja niin huomioon ottavia koko perheen osalta!